Suomalaisilla tanssipaikoilla soitetaan ja tanssitaan nykyään laskutavasta riippuen 12-15 tanssilajia, ei välttämättä kaikkia samana iltana. Tanssijan ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tunnistaa niitä lajeja, joita hän ei osaa. Pelkän foksin osaamisella voi hyvin lähteä tansseihin, ja silloin riittää erottaa foksi musiikista, joka ei ole foksia.
Periaatteessa tanssilajin valitsee viime kädessä mies, mutta hän voi alistaa oman ratkaisunsa naisen vahvistettavaksi. Yleinen olettamus on, että musiikin soidessa hakija tietää tai ainakin uskoo tietävänsä tanssilajin, myös naistentunnilla, joten naisetkin joutuvat opettelemaan lajin tunnistamista.
| Parijakoiset | Kolmijakoiset | |
|---|---|---|
| Hitaat | rumba, tango | hidas valssi, hambo |
| Ei osaa sanoa | foksi, humppa, jenkka, bugg, cha cha cha, samba, salsa | masurkka, valssi |
| Nopeat | polkka, jive, samba | wienervalssi, trioli |
Tapana on tanssia foksina lähes kaikki sellaiset parijakoiset kappaleet, joiden tanssilajia ei tunnisteta, osata tai josta ei pidetä. Foksia ei siis tarvitse erikseen tunnistaa, vaan riittää tunnistaa ne parijakoiset tanssilajit joita itse osaa, ja ehkä lisäksi polkka, jota ei ole tapana tanssia foksina.
Humpalle on luonteenomaista iskujen pontevuus ja siitä johtuva vahva poljento. Toinen tunnusomainen piirre on jaettujen ja jakamattomien iskujen vuorottelu, useimmin niin, että parittomat iskut ovat jakamattomia ja parilliset iskut jaettuja suhteessa 1:1. Humpassa suositaan aaltoilevaa sävelkulkua.
Jenkan rytmi on yksi selkeimmistä. Iskut ovat teräviä ja ryhmittyvät nelikoiksi. Neljä nelikkoa ryhmittyy säkeeksi. Säkeet ja koko kappale alkavat yleensä ykkösellä. Sävelkululla ei ole erityisiä tuntomerkkejä.
Polkkamusiikki muistuttaa suuresti jenkkaa mutta on nopeampaa. Jos jenkan tempoa nopeutetaan, siitä tulee polkkaa. Polkassa on neljä iskua tahtia kohti, kaikki iskut soitetaan ja suuri osa niistä on jaettuja, mikä näillä nopeuksilla on soittajalle haasteellista. Iskut ovat terävähköjä. Polkan melodia soitetaan tavallisesti hanurilla, syntetisaattorilla tai huilulla.
Cha cha chassa on neljä iskua tahdissa ja kaikki iskut kuuluvat. Askelrytmin pitäisi sisältyä musiikkiin eli ainakin nelosiskun pitäisi useimmissa tahdeissa olla jaettu, mutta yleensä jaettuja iskuja on paljon enemmän. Iskut ovat teräviä ja eurooppalaisessa tyylissä ykkönen on vahvasti korostettu, sävelkulussa ykköset ovat usein korkeimpia säveliä. Perinteisessä soittotavassa iskuja terävöitetään lehmänkellolla, jonka lyönti tulee joka iskulle. Tämän vuoksi joissain ohjeissa lehmänkello esitetään cha cha challe välttämättömäksi instrumentiksi, mutta kyllä sen tilalle kelpaa mikä tahansa lyhyen napsahduksen antava lyömäsoitin, ja sama terävyys saavutetaan muillakin soittimilla.
OK, edellä sanottu on teoriaa. Käytännössä moni orkesteri soittaa cha cha chan hyvin, mutta osalle cha cha chan soittotapa on yhtyeille epäselvä, ja cha cha chaksi saatetaan tarjota esimerkiksi lähes puhdasta iskelmäbiittiä. Jos niistä on vaikea tunnistaa tanssilajia, vika ei välttämättä ole korvissa.
Rumba on melko läheistä sukua cha cha challe mutta tyylillisesti melkein sen vastakohta. Rumbamusiikki on erittäin pehmeää, tahtirajan ylittäviä pitkiä säveliä on paljon, melodia voi liikkua muuten vapaasti ylös ja alas mutta tunnelman rikkovia yllättäviä intervallihyppyjä vältetään. Lyömäsoittimia käytetään hillitysti, iskuja ei korosteta ja ykköstä pikemminkin häivytetään kuin nostetaan esille.
Moni orkesteri esittää rumban hyvin, mutta osalle rumban soittotapa on epäselvä, ja rumbana saatetaan tarjota kappaleita, joista ei mielikuvitusta pinnistämälläkään löydä rumban tuntomerkkejä. Toisaalta rumban tanssijoitakin on hyvin vähän, mikä on otettava huomioon toivomusten priorisoinnissa.
Sambamusiikissa on hyvin tunnusomainen keinuva rytmi, jossa noin joka toinen isku on jattu suhteessa 3:1.
Nykyaikaisessa lavatanssissa yleisin kolmijakoinen tanssilaji on valssi. Masurkka soitetaan usein kerran illassa, ja joskus masurkan parina esitetään hambo. Näillä kolmella on melko selvät tuntomerkit. Lisäksi tässä kohtaa on käsiteltävä myös triolimusiikki, vaikka se ei olekaan tanssilaji eikä oikeastaan edes kolmijakoinen.
Kolmijakoisista tanssilajeista valssi on selvästi yleisin. Valssista on vuosisatojen kuluessa kehittynyt useita muotoja. Lavatanssissa on tarpeen tunnistaa niistä kaksi, hidas ja nopea valssi. Hitaan valssin tempo on noi puolet nopean valssin vastaavasta; jos nopean valssin mallina pidetään wienervalssia, se on tasan puolet.
Nopea valssi on tarkoitettu tanssittavaksi pyörien. Musiikkikin on sen mukaisesti sileää ja pyöreää. Jos valssi ajatellaan sylinteriksi, se rullaa tasaisesti ja kolisematta. Valssimusiikki, varsinkin wienervalssi, voi olla rytmisesti aika monimuotoista: kaikki iskut eivät välttämättä kuulu, ja iskun paikalla voi olla tauko jopa useassa tahdissa peräkkäin.
Hidas valssi ei ole pyörivää, mutta se on perinyt pyöreyden valssin vanhemmilta ja nopeammilta muodoilta. Hidas valssi on rytmisesti säännöllisempää kuin nopea, esimerkiksi taukoja ei viljellä samalla tavalla kuin wienervalssissa. Ykkönen ei kuitenkaan erityisemmin korostu, joten sen tunnistamisessa voi tulla virheitä helpommin kuin muissa tansseissa.
Valssi on kuitenkin kolmijakoisena melko helppo erottaa useimmista muista, parijakoisista tansseista. Käytännön kysymys onkin, miten valssi erottuu muista kolmijakoisista tansseista. Siihen on helpointa vastata tarkastelemalla jälkimmäisten tuntomerkkejä.
Masurkan ehkä selvin ero valssiin on, että masurkka ei ole aidosti kolmijakoinen vaan osa sen tahdeista jakautuu 1+2 iskuksi ja osa 2+1 iskuksi. Jälkimmäisiä on enemmän, niissä kolmosella on melko vahva sivupaino. "Lentävä kalakukko" on esimerkki masurkasta, jossa 2+1 iskun tahdit ovat hallitsevia, joululaulussa "Joulupukki" taas melkein kaikki tahdit koostuvat 1+2 iskusta ja kakkosella on niin vahva sivupaino, että sen voi helposti sekottaa ykköseen.
Sylinterivertausta käyttäen, masurkka on osittain kolmitahoiseksi litistynyt sylinteri, joka kyllä pyörii mutta kolisee. Hyppytanssina masurkka on myös melko teräväiskuinen. Masurkka sietäää ja suosii yllättäviä isoja intervallihyppyjä.
Myöskään hambo ei ole aidosti kolmijakoinen vaan vaihtojakoinen, mutta hambossa iskut ryhmittyvät aina 1+2. Hambon tempo voi vaihdella laajoissa rajoissa, mutta tanssin kannalta paras tempo on noin 20 % masurkkaa hitaampi.
Hambon iskuista noin puolet jakautuu suhteessa, joka voi olla 2:1 tai 3:1 tai jotain siltä väliltä. Tyypillisesti ykkösisku on jakamaton ja kakkonen ja kolmonen tai päinvastoin, ykkönen on jakautunut ja kakkonen tai kolmonen jakautuneita. Joissakin kohdissa kaikki kolme iskua voivat olla jakautuneita, ja säkeen lopussa voi esiintyä poikkeamia. Iskujen jako ei vaikuta tanssiin eivätkä tanssijat yleensä tietoisesti kiinnitä siihen huomiota, mutta se vahvistaa musiikin vaihtojakoista 1+2 -iskuista tahtilajia.
Hambo soitetaan tanssilavoilla toisinaan masurkan parina. Masurkan tempoon sovitettuna hambo käy täysin masurkasta; ne, jotka eivät hamboa osaa, eivät huomaa eroa, eivätkä soittajatkaan aina tiedä soittaneensa hamboa. Päinvastainen ei onnistu: masurkasta ei saa uskottavaa hamboa. Syy tähän on mahdollisesti hambon melodisessa kaavassa: hambon melodia on aaltoileva, masurkan hyppivä.
Vaikka trioli ei ole tanssilaji, se on tässä maininnan arvoinen, koska se voi olla aloittelijoille hyvin hämmentävä. Triolimusiikissa on tiheä kolmijakoinen syke, joka on liian nopea tanssittavaksi. Triolisykettä ei myöskään katsota perussykkeeksi, vaan peruspulssiksi tulkitaan triolien ykkösten muodostama syke. Tämän hitaamman sykkeen iskut ryhmittyvät tavalliseen tapaan kahden tai neljän iskun jaksoiksi. Ne voisivat periaatteessa ryhmittyä myös kolmittain, mutta sellaista musiikkia ei tanssilavoilla koskaan soiteta.
Vaikka triolimusiikille ei ole omaa tanssilajia, sitä esitetään usein. Sen voi tanssia foksin tapaan sovittaen nopeat askeleet triolisykkeeseen; tanssilajiosastolla on joitain esimerkkejä.