Tanssidiivat Pesän suosion veivät [Tanssipaikat] (J06 2005-03-19 14:41)
Sanomalehti Ilkka 14.3.2005 Suoraa puhetta palstalta: Turha Sorsanpesän suosion romahduksesta on ihmisten massasieluisuutta ja yleistä suosion aaltoliikettä syyttää. Kymmeniä kertoja perjantai- ja lauantai-iltoja siellä viettäneinä voimme sanoa, että ne "käden alta" -tanssia taiteilevat tanssidiivat sen suosion veivät. Kun tällaisia tanssikoulujen ja -seurojen tanssidiivapareja on harjoitussalina pitämällään parketilla kerralla kymmenenkin viemässä laajakaarisella liihottelullaan kaiken tilan, tavallinen tanssintallaaja ei sekaan enää mahdu, eikä taidoillaan edes kehtaa. Kun tanssidiivojen taitojensa näyttely saa narsistisia piirteitä, muut tanssijat ovat heille vain jaloissa pyörivää amatöörimaista rahvasta. Olisipa Jokkerilla ollut pohjalaista rohkeutta puuttua asiaan ja toimia vaikka samoin kuin eräässä suositussa tanssipaikassa Oulun keskustassa. Siellä tanssikoulun ja -seuran jäseniä kiellettiin käyttämästä yleistä tanssipaikkaa harjoitussalinaan. Toisin sanoen heidät laitettiin tanssiparketilla ruotuun ja muiden tanssijoiden veroiseksi. Jokkeri ei tähän rohjennut. Katsokaa te edes Lyhdyssä, ettei mopo karkaa tässä käsistä. Tavalliset Tanssijat Nurmo
Joo-o tämän tekstin työkaverini sanoivat olevan täyttä asiaa!(käyvät ehkä kerra vuodessa tanssimassa) Saisivat kuulemma kädenali tanssijat pysyä kaukana esim Tango Areenalta, kuulemma tanssivat samalla tyylillä tangot polkat jne eli kädenalta HUH huh ja tavallisilla tanssijoilla on vaara saada mustat silmät, kun eivät tanssijat tee tilaa jne jne...