Lavakulttuuri ja -romantiikka vajaat 50 vuotta sitten [Tanssijat] (Senior 2004-09-20 16:12)
Olen tutustunut omakohtaisesti 50-luvun ja 60-luvun alun tanssi- ja lavakulttuuriin, mutta sitten minulle tuli yli 30 vuoden tauko tanssipaikoilla käyntiin lukuun ottamatta ’pakollisia’ ravintolatansseja. Sitten 90-luvun lopulta lähtien olen nyt seurannut uudestaan lavakulttuuria vähän niin kuin sivusta vaimon kanssa tanssiessa. Arvioni on, että lavakulttuuri on muuttunut suhteellisesti ja jopa absoluuttisesti vähemmän verrattuna muihin yhteiskunnan muutoksiin. Varsinkin nuorison keskuudessa ’yhteiskunnalliset’ harrastukset ovat muuttuneet rajusti.
Tuolle vanhalle lavakulttuurille oli tiivistettynä ominaista: 1) ajanviete, 2) hauskanpito, 3) seurustelu vastakkaisen sukupuolen kanssa, 4) parinhaku ja 5) pojilla ’miehekkyyden’, tytöillä ehkä naiseuden osoittaminen.
Tuohon aikaanhan ei juuri paljon harrastuksia ollut: nuorukaisilla lähinnä urheilu ja neitokaisilla mm. nuorukaisten urheilun katselu. Myös jonkin verran lueskeltiin kirjoja (varsinkin tytöt), kuunneltiin radiota ja levymusiikkia (ne joilla sellainen soitin oli) ja pelattiin seurapelejä sisällä ja ulkona. Talvisin oli ainakin 50-luvun alkupuoliskolla silloin tällöin vielä ’iltamia’, joissa minäkin olin pikkupoikana vanhempieni mukana. Iltamissahan oli lopuksi aina tunti tanssia levymusiikin tai hanuristin, joskus jopa pikku orkesterin säestyksellä ja me lapset saimme katsella vanhemman väen tanssia. Siitähän sitten jäi ’näkömuistiin’ tanssin liikehdintää.
Myöhemmin tanssi-iässä ei nuorten – ainakaan minun – sopinut käydä samoissa paikoissa kuin vanhempani. En muista milloin iltamat loppuivat ja ’syntinen’ tanssi vapautettiin huviverosta. Silloin alettiin järjestää pelkkiä tansseja työväen ja seurojentaloilla ja syntyi lisää paikallisia ’pumppuja’ (pieniä 2-4 hengen orkestereita). Ja silloinhan syntyi myös pikku lavoja lähes joka kylään tanssittavaksi seurojen ja työväentalojen lisäksi.
Ne kesän lava- ja latotanssit ja tunnelma niissä, ne olivat jotain ainutlaatuista. Matkat tanssipaikoille ja takaisin olivat ihan oma lukunsa. Mentiin ja joskus tultiinkin pelkissä tyttö- ja poikaporukoissa, joskus mentiin isoin joukoin sekaporukoissa. Harvemmin matkat tehtiin yksin. Henkilöautoja kun juuri ei ollut, niin liikkuminen tapahtui apostolinkyydillä, junalla, joskus bussilla, mutta enimmäkseen polkupyörillä. Kaikennäköistä temppuilua, kiusoittelua ja jäynää matkoilla aina keksittiin ja hauskaa oli – varsinkin paluumatkat, ja todellista juhlaa oli, jos pääsi saatille.
Eräisiinkin latotansseihin mentiin ensin polkupyörillä/kävellen juna-asemalle, sitten junalla ja loput apostolinkyydillä. Mutta paluumatka täytyi tehdä ainakin lähtöasemalle asti apostolinkyydillä, kun junia ei yöllä kulkenut. Junarataa pitkin sitten käveltiin ja usein oli parittain kilpailuja, kumpi kävelee kiskoa pitkin pitemmälle. Siinä sitten yritettiin toista kiusoitella, naurattaa tai ärsyttää ja muutkin mukana olijat osallistuivat sanailuun. Voittaja pääsi aina seuraavalle kierrokselle ja finaaliin asti.
Siihen aikaan lavoilla ei juuri ollut tarjoilua, joissakin paikoissa sai limsaa, kahvia ja pullaa, mutta ei alkoholijuomia – eikä niitä tietenkään nuorille olisi tarjottukaan. Mutta viinaksien kanssa kyllä vähän läträttiin, ainakin pojat osoittaakseen miehuuttaan. Alkuun (ulkona piilotetusta pullosta) saatiin vanhemmilta sediltä ryyppyjä, sitten myöhemmin hommattiin omia eväitä; siihen aikaanhan eväät olivat yleensä viinaksia – ei vastakkaista sukupuolta olevia tanssipartnereita. Sitten juteltiin poika- ja tyttöporukoissa erikseen ja joskus yhdessäkin ja välillä pojat rohkaistuivat hakemaan tyttöjä tanssimaan. Ehkä kasvatuksesta johtuen nuoriso oli paljon ’ujompaa’ ja vanhempia kunnioittavampaa kuin nykyisin. Pakkejakin kyllä tuli joskus, varsinkin, jos esiintyi liian ’miehekkäänä’.
En oikein muista ikäjakaumaa tanssipaikoilla, mutta minulla on sellainen mielikuva, että nuoriso (alle 25 v) oli silloin hallitsevaa (diskoja kun ei ollut), kun taas nyt varttuneemmat (yli 40 v) muodostavat pääasiallisen asiakaspiirin. Eikä nykyistä ’ristiin’ hakemista (nuoret vanhempia ja vanhemmat nuoria) silloin paljon esiintynyt – valitettavasti. En muista, että silloin olisi ollut edes naisten hakuvuoroja tai sitten minua ei silloin useinkaan haettu. Mutta hauskaa oli! Ja lavaromantiikka kukoisti: joskus käytiin juttelemassa, flirttailemassa ja rohkeimmat jopa halailemassa ja pussailemassakin tyttöjä pimeissä nurkissa tai ulkona. Joskus rohkaistuttiin jopa kähmimään ja puristelemaan tyttöjä ja saatiin korvatillikoita, mutta joskus lupauksia saatille pääsystäkin. Jännitettä sukupuolten välillä oli, joten ’vain tanssimassa’ taisi olla tanssipaikoilla ainakin nuorten keskuudessa tuntematon käsite. Eipä taida meikäläiselle (eikä varsinkaan vaimolle) vieläkään mennä täydestä, kun joku sanoo olevansa ’vain tanssimassa’: siinäkö on se yksi muutos lavakulttuurissa? Vanhempi väki oli kyllä enimmäkseen pariskuntia ja he kyllä saattoivat olla vain tanssimassakin ja hauskaa pitämässä.
Musiikki oli enimmäkseen valssi-, tango- ja foksimusiikkia, lattareista en muista kuin samban (kai muitakin joskus soitettiin, mutta ne mentiin ’sosiaalifoksina’). Sitten soitettiin perinteikkäitä polkkia ja jenkkoja. Masurkkaa ja hidasta valssia en muista kun en osannut. Sitten tuli rock- ja mambo-musiikki. Humppaa ei ’onneksi’ silloin vielä tunnettu. Samalla ’sosiaalifoksi’- tyylillä taaplattiin hitaat. Toiset tytön päästivät aivan lähituntumaan, toiset taas ei – riippui tietysti pojasta. Valssia mentiin kuten nytkin, mutta esim. samban ja polkan tyyli oli toinen – jenkkaa en silloin osannutkaan. Rokkia ja mamboa sitten opeteltiin myös. Tanssikursseja ei ollut: toisilla oli sisaruksia, joiden välityksellä oppi siirtyi, toisilla – kuten minulla – opettelu tapahtui lähinnä yksin yrittäen musiikin tahdissa matkia lavoilla nähtyä tanssijoiden liikkumista.
Muistan vieläkin ensimmäisen tanssini, joka ei ollut ensimmäisellä tanssireissulla. Siihenkin aikaankin käytiin tanssipaikoilla katselemassa opettelumielessä muiden tanssimista ja muutoinkin (ainakin pojat tähyilemässä tyttöjä). Uskaltauduin – taisi olla kolmas tanssireissu - ja onnistuin sydän pamppaillen hakemaan erästä neitokaista, johon olin hieman ihastunut hänen kurvikkuutensa ja tanssitaitonsa vuoksi (saan vieläkin hänen kuvansa ja nimensäkin mieleeni). Kankeasti liikehtien vein häntä ’sosiaalifoksissa’ ja hän seurasi upeasti ja painautui ’iholle’; siinä nuoren miehen sydän oikein hypähti ja housut oli pullistua hänen ihanien puskuriensa hiertäessä rintaani. Onneksi olin niin jännittynyt, ettei jännitettä kaikkialle riittänyt. En alkuun saanut edes sanan sanaa suustani, kunnes tanssien välissä sain sanotuksi jotakin, että ”uskalsinpas hakea sinua ja sinä en antanutkaan pakkeja”. Hän vastasi jotensakin, että ”en ole nähnyt sinua ennen” ja ”et ole tainnut tanssiakaan ennen, mutta hyvin se menee, kuin et jännitä”. Ja sitten tapahtui jotakin silloin mielestäni aivan käsittämätöntä: hän muiskautti pusun poskelleni juuri kun setin toinen kappale alkoi ja siitäkös riemu syntyi lähellä olijoiden keskuudessa. Pasmani hieman sekosivat ja taisi puna nousta poskelle, mutta ei se minussa onneksi näkynyt, kun olen niin ruskeaihoinen. …
Enpä taida täyttää palstaa turhalla ketään kiinnostamattomalla jutustelulla, vaan lopetan tähän – tämäkin taisi olla jo liikaa. Joku voisi korjata, jos omaa eri käsityksen ja kokemukset 50- ja 60-lukujen tanssikulttuurista – ja paljon jäi minultakin kertomatta. Ja onko se nykyään tosiaankaan oleellisesti erilaista – ehkä minulla vain on turhan nostalgiset muistot ja toisaalta olen kyllä joskus sanonut etten haikaile sen ajan lavakulttuuria ja -romantiikkaa ja syy on se viinan ’läträys’ ja joskus syntyneet kähinät, joista tosin en nyt kertonut. Taisin olla silloin hieman ärsyyntynyt – anteeksi siitä! Mutta aika on nyt kullannut muistot.
Hauskoja tansseja kaikille tämän nykyisen vuosituhannen lavakulttuurissa – olipa se sitten minkälaista tahansa. Tanssi on iloinen asia, kunhan muistamme positiivisuuden myös tanssipaikoilla KUTEN MUUSSA ELÄMÄSSÄKIN. Älkääkä unohtako romantiikkaa ja tanssikaa iloiten, hullutellen ja tunne mukana.
Olisiko tämä sopiva jäähyväiskirjoitus? Hyvää jatkoa vain kaikille toivoo kaikesta sydämestään Senior