Synttäriraportti, osa 1. [Tanssijat] (Humppis 2004-08-21 8:08)
Aurinkoisena mutta tuulisena valkeni Humppiksen ensimmäinen nostomies-aamu. (Ihan tarkkaan ottaen olin kylläkin 17-vuotiaana 3.lkan nostomiehenä muutaman kuukauden ennen varusmiespalvelua). Aamupäivällä sitten jo Vääksyn kautta Mutkamökille sateiden ja tuulen tuhoja taas arvioimaan, paikkoja laittelemaan ja varoituskylttejä virittelemään.
Ensimmäinen sukulainen, stadilainen amanuenssi, sattui hollille jo heti Vääksyn pitkäripaisessa. Pulkkilanharjulle matkalla oli tämäkin. Viimeksi on tavattu sukujuhlilla Sotamuseossa reilut pari vuotta sitten. Otin vastaan onnittelut.
Perillä ei kovin kauheita. Kuraa kyllä ja kovan tuulen kaatelemia pienempiä puita sekä muuta roskaa. Hoitui käsipelillä sentään pois tieltä.
Päivystelin sitten kaiken varalta kahvitteluvalmiina ja kuuntelin edelleen ympärillä leviävän Päijänteen kansallispuiston (Ympäristöministeriö olisi ollut aikanaan puistoa perustettaessa varsin kiinostunut tontistani) alueelta nurin rojahtelevien runkojen ääniä. Ei osunut tielle eikä tontille yhtään.
Talo eli tavallaan ja vieraat (parikymmentä sukulaista) tulivat ajallaan. Syötiin, juotiin ja turinoitiin. Yritettiin muistaa vanhoja aikoja ja asioita (60 vuotta vanhoja). Kummisetäni -vanha kenraali, 81 v- muisti parhaiten. Oli silloin nuorena luutnanttina ja komppanian pällikkönä säännöstelemässä laittomien maahanmuuttajien liikennettä länttä kohti. Hyvin onnistui. Itsenäisyys säilyi.
Mutkamökillä sensijaan erottui selvästi kolme eri etenemisstrategiaa: Vanhin polvi (81-51 v) keskittyi ns. sivistyneeseen keskusteluun ja tekemään tuttavuutta suvun nuorimpien (1-10 v) kanssa.
Keskipolvi paneutui nestetankkaukseen.
Nuorimmat seurasivat tuulen esimerkkiä ja innostuivat kiidyttämään metsän sukkesiota tuuppimalla lahopökkelöitä nurin. Ei ympäristörikokseksi katsottavaa toimintaa kuitenkaan. Niitä nimittäin aarnimetsässä riittää ja siis kaatuu koko ajan itsestäänkin.
Selvin sukupolvi siis kaateli puita, keskipolvi kumosi juomia, me vanhimat sensijaan katsoimme olevamme oikeutettuja poistumaan jo.
Itse poistuinkin sitten Keijupuiston kautta Alex Parkiin (Omega & Eija Kantola). Vähän myöhään sitten perillä -22 ja jotakin. Omega oli taas täydessä iskussa. Ruostumaton teräsrotta ja Lumikkikin mukana.
Eijalla myös ote jäntevämmin hallussa kuin viikkoa aiemmin Jenkkapirtillä. Kengät edelleen kauheat!
Pitkään aikaan en ollutkaan käynyt Parkissa. Asenne täytyy kai opetella uudestaan. Lattiakin sikanahkea -tango ei lähtenyt oikein mitenkään. Onneksi ei juuri ollut tangotettaviakaan. Muuta bilettäjäväkeä kyllä. Neljä ihan oikeaakin tanssitettavaa sentään löysin.
Tulipahan nyt tuoreeltaan sekin testattua, että ravintolassa vanhakin tavara käy kaupaksi, kun sen oikein esille asettaa ;o)
Kaksi ottajaksi halukasta ilmaantui (ja liimaantui). Toinen peräti illan seksikkäin ja vähäpukeisin. Tanssillisesti vain ei samaa tasoa. Toinen taisi olla illan innokkain. Ei paha hänkään, mutta doping jo haittasi. Siivilissä olisin saattanut saatille lähteäkin. Nyt sensijaan lähdin yksin kotiin. Sitä se tanssihulluus teettää!
Oikeasti kyllä vaikutti paljon mökiltä kotiin ajon aikana saamani yllättävä, mutta varsin mieluisa viesti ja siihen liittynyt keskustelu. Vastuuntuntoa herätteli myös tieto tämän päivän ”velvollisuuksista” Tiilijärven tanssibileissä.
Siellä toivottavasti ei vallan kaatosateeseen jouduta, vaikka säätieto vähän sinne päin vinksahtaakin. Lämmintä sentään luvassa sateen lomaan, muuallekin kuin saunaan ja tanssitelttaan.