Kädenalitanssit kiellettänee? [Pulina] (Josef 2004-08-11 9:13)
Iltasanomalehdestä luin juuri pienen artikkelin, jossa tasa-arvovaltuutettu oli ottanut kantaa lavatansseihin. Kädenalitanssit olivat erityisesti joutuneet hänen kritiikkinsä kohteeksi. Nissähän korostuu naisen useimmiten kädenalisteinen asema miehen suhteen. Toiseksi ei voi olla hyväksyttävää, että mies pyörittää naista mielensä mukaan.
Myös muiden tanssien kohdalla oli havaittavissa naista syrjiviä piirteitä. Esimerkkinä mainittiin vienti. Miksi mies on se, joka aina vie. Hallitus ehdottaneekin, että tansseissa parittomina päivinä miehet vievät parin ensimmäisen tanssin ja naiset jälkimmäisen ja parillisina päivinä toisinpäin. Tämä ehdotus on herättänyt jonkin verran vastustusta, koska parittomia päiviä on vuodessa enemmän kuin parillisia.
On myös ehdotettu, että parillisina päivinä naiset hakevat miestenhaulla ja miehet naistenhaulla ja sitten parittomina päivinä päinvastoin. Ompa eräs ministeri vaatinut tähäkin täydellistä tasapuolisuutta: Jokaisen on saatava hakea koska vaan ja tasapuolisesti molemmista hakuriveistä...