Hovitanssit (Humppis 2002-12-09 5:27)
Ajatus on joskus ennenkin käynyt mielessä: Tanssipalvelimeen "Kimppakyyti tansseihin"-sivu, jolla kyytiä haluavat/tarjoavat ilmoittautuisivat tiedoin milloin-minne-osallistuu/ei osallistu kuluihin. -Ja koska luultavasti hyvinkin monet haluavat pitää nimensä/nimimerkkinsä salassa, palvelun pitäisi toimia pelkästään sähköpostiosoitteiden tai puhelinnumeroiden varassa.
Idea on noussut esille useaan kertaan. On ihan selvää, että kulkuneuvojen käytössä olisi järkiperäistämisen tarvetta ja että joillekin autottomille tanssijoille tanssipaikalle pääsy on suoranainen ongelma. Valitettavasti ilmiselvään ongelmaan ei välttämättä ole yhtä selvää ratkaiua.
Kuten Pena totesi, kyytiä etsivät ja kyytiä tarjoavat haluaisivat luultavasti pitää nimensä ja nimimerkkinsä salassa, mikä on ihan järkevää. Itse asiassa myöskään puhelinnumeroja ja sähköpostiosoitteita ei kannata pistää kaikkien nähtäville. Mutta toisaalta olen saanut sen kuvan, että useimmat ihmiset eivät mielellään lähtisi täysin tuntemattoman kuljettajan kyytiin eivätkä kaikki kuljettajat halua ottaa kyytiin täysin tuntemattomia matkustajia. Yksi ongelma on siis, miten palvelun käyttäjät voisivat molemmin puolin pysyä anonyymeinä mutta samalla saada vastapuolesta haluamaansa tietoa.
Tämä on ehkä ratkaistavissa, ja eräät keskustelupalstan jo olemassa olevista ominaisuuksista voisivat olla avuksi, esimerkiksi rekisteröitymismenettely ja anonyymin sähköpostin tuki. Mutta ennen kuin ilmoituspalstaa ruvetaan toteuttamaan, haluaisin keskustelua siitä, miten sen pitäisi toimia ja kuinka paljon sillä tulisi olemaan käyttäjiä,