Hovitanssit (Humppis 2002-12-09 5:27)
Olihan se hienoa jälki-itsenäisyyspäivän tansseissa Tanhulla, kun ei oikeisiin pressanlinnaan päässyt. No -Lohjalla oli vauhti kyllä sopivampi. Eipä tosin frakkejakaan näkynyt. Totta on: Finkut ja FBI yhdessä ovat jokseenkin ylittämätön kombinaatio. Jossakin lähempänäkin saisi vain olla vastaavanlaista. Täältä Lahdesta asti on kynnys Tanhuhoviin lähtemiseen kovin korkealla. Varsinkin kaikkensa antaneena ja läpimärkänä hiestä on ikävä ajella 135 kilometriä aamuöisiä teitä lumipöllyssä ja pakkasessa. Nytkin meitä näkyi täältä olevan ainakin kolme liikkeellä - kaikki eri autoilla taloudellisesti 1 henk/kärry! Tosin minunkin piti alunperin mennä Ruusulinnaan, mutta suunnitelmat muuttuvat. Niin, hyviä tanssijoita, hyvää musiikkia ja loistavat esiintyjät asianmukaisissa puitteissa. Ihmisluonto vain sitten laittaa kapuloita rattaisiin. Minäkin itse siihen melkein aina tulen syyllistyneeksi silloin, kun eväät onnistuneeseen iltaan olisivat olemassa. Odotukset kai kasvavat ylisuuriksi. Omalla kohdallani syykin on oma: Aloitin 20 vuotta liian myöhään tanssiharrastuksen. Sitä nyt 9 vuotta väännettyäni olen joutunut pattitilanteeseen: Ne joiden kanssa tanssi parhaiten sujuu, ovat minua 20-40 vuotta nuorempia, joten eivät juuri vallan ilahtuneita ole, kun vaari tulee hakemaan. Naistentunnilla tietysti asia vasta korostuukin. Minkäs teet. Olisi pitänyt herätä aikanaan. Mukavahan se tietysti olisi katsellakin, mutta kun on asennoitunut liikunnallisesti tuohon puuhaan... Anteeksipyyntö niille, joille ehkä tulin pettymystäni osoittaneeksi.