Kaikki pieleen.

Elisa
2004-06-14 8:07

On tarkoin varjeltu salaisuus, että olen ajanut ajokortin vasta reilu vuosi sitten. Olen kertonut siitä vain noin parillekymmenelle lähimmälle ystävälleni ja noin parille sadalle tanssittajalle, ja lisäksi siitä tehtiin juttu paikalliseen sanomalehteen (olivat laatimassa juttukokonaisuutta ikääntyvistä autoilijoista eivätkä vissiinkään löytäneet kaupungin autokouluista vanhempaa ajo-oppilasta kuin minä).

Mutta kun Kalevan levikkialue ei kata edes koko Suomea, maailmasta puhumattakaan, tulkoon nyt kerrottua tässä. Mutta älkää kertoko kenellekään muulle.

Olen siis hyvin kokematon autoilija, ja osin siksi halusin lähteä tanssimatkalle Keski-Suomeen ja Savoon. Halusin saattaa itseni auton kanssa erilaisiin tilanteisiin ja selvitä (?) niistä yksin.

Hankin karttoja ja kirjoittelin itselleni muistilappuja ja ohjeita ennen matkaa, siivosin auton sisäpuolelta ja pesin ulkopuolelta. Ja sitten ei kun baanalle. Kaikki menikin aivan uskomattoman hyvin. Matkalla Keski-Suomessa sijaitsevalle mökille en ajanut kertaakaan harhaan... no okei, ajoin yhden kerran, mutta se johtui saamistani huonoista ohjeista.

Sitä minä vain ihmettelen, kun risteyksessä vasemmalle kääntyminen on niin paljon vaikeampaa kuin oikealle kääntyminen, niin miksi ihmeessä nelostiellä kaikki taukopaikat ja huoltoasemat tuntuvat olevan pohjoisesta etelään ajettaessa tien vasemmalla puolella. Ja etelästä pohjoiseen ajettaessa taas vasemmalla. Ensin se tuntui tietysti ihan loogiselta, vasemmalla tietysti, kuten tullessakin, mutta sitten tajusin että ei helkkari, joku on käynyt siirtämässä ne tien toiselle puolelle tulomatkani jälkeen. No, syömättä pärjää viisi tuntia ihan hyvin. Vessassa olisi kyllä ollut kiva käydä.

Mutta nyt menen asioiden edelle, minähän olin vasta päässyt mökille. Se oli vieras mökki, ja siellä oli kaikki tietysti eri tavoin kuin kotona, mutta ihan hyvin sain hiukset taivutettua ja ripsivärit ja huulipunat laitettua. Vein tanssikengät ja -hameen autoon ja ajattelin syödä jotakin, että jaksan tanssia. Tunnelma oli korkealla. Mitä tähän voisi enää toivoakaan... no musiikkia tietysti! Nurkassa oli pöytä, jolla oli kristallimaljakko, öljylamppu ja radio. Mistäs tämä radio oikein laitetaan päälle, no jo on kumma kun ei löydy nappulaa, ja toisessa kädessä on ruokalautanenkin, minäpäs istahdan tähän pöydälle ja... RÄTS!

Ei ollut enää pöytää. Oli vain pöydän kappaleita, ja mökin lattialla erikoisen näköinen kollaasi, jossa oli riisiä kalkkunakastikkeessa, lamppuöljyä ja lasinsirpaleita. Ja radio, josta ei vieläkään kuulunut mitään.

Olisin voinut itkeä, olisin voinut kirota, mutta sen sijaan heilautin huolettomasti hiuksiani kuin Scarlett O'Hara Tuulen viemässä ja sanoin: "En ajattele sitä tänään. Ajattelen sitä huomenna."

Hain uuden lautasellisen ruokaa (onneksi sitä oli) ja söin. Otin tanssilaukkuni ja suljin mökin oven, varmistin parikin kertaa, että se on lukossa. Istuin autoon ja... kröhöm, tuota noin... Peruuttaminen ei ole koskaan ollut vahvoja puoliani. En ole tarpeettomasti peruuttanut autokoulun jälkeen, ihan turhaa puuhaa minun mielestäni. Mökin pihasta ei kuitenkaan päässyt pois kuin peruuttamalla hyvän matkaa kapeaa kujaa pitkin.

Pähkäilin, että jos vain laittaisin peruutusvaihteen päälle ja painaisin varovasti kaasua, auto perääntyisi samoja jälkiä kuin tullessakin. Luonnollisesti se tekisi niin, eihän sitä nyt kukaan ollut liikuttanut tällä välin.

Se oli hieno ajatus teoriassa, mutta jostain syystä se ei käytännössä toiminut. Se sama ihminen, joka käy siirtämässä taukopaikat ja huoltoasemat tien toiselta puolelta toiselle, oli varmaankin liikuttanut myös autoani. Puu, joka ei tullessa hipaissutkaan autoani, rysäytti nyt vasemman sivupeilin ikävännäköisesti lyttyyn. Nousin autosta ja käänsin peilin takaisin oikeaan asentoon, mutta vähän outoon kulmaan se jäi. Mietin, mitä poliisi sanoisi sivupeilistä, josta ei näy kuin palanen tietä, mutta en uskaltanut isommin väännellä peiliä, kun pelkäsin, että se irtoaa kokonaan.

Kun palasin lavalta väsyneenä mutta onnellisena, pysäköin auton sievästi mökin viereen. Otin tanssilaukkuni ja -kenkäni ja ajattelin, että nyt nopeasti lämpimään venyttelemään pohkeet ja jalkaterät, että ei tule kramppeja. Menin sisään... tai siis yritin mennä. Ovi ei nimittäin auennut. Avain oli oikea, mökki oli oikea ja ovikin oli oikea, mutta ovi ei auennut. Yritin voimalla ja vähemmällä voimalla, mutta ei. Yritin painaa ovea ja nostaa ovea ja kääntää samalla avainta, mutta ei, ovi ei auennut. Hyttyset söivät sääriäni. Minulle tulee hyttysenpistoista allerginen reaktio, ja allergialääke oli tietenkin sisällä mökissä. Tunsin myös, miten pohjelihakset kylmässä vähitellen jumittuivat niin, että minkään maailman venytykset eivät niitä enää laukaisisi.

Yritin heilauttaa huolettomasti hiuksiani kuin Scarlett O'Hara Tuulen viemässä ja sanoa: "En ajattele sitä tänään. Ajattelen sitä huomenna", mutta sitten tajusin, että nyt oli huomenna! Kello oli puoli kolme lauantain vastaisena yönä, minä olin keskellä ei-mitään, yksin, enkä päässyt sisälle mökkiin. Minulla oli kylmä, nälkä ja jano, ja hyttyset söivät edelleen sääriäni.

Kävin välillä autossa paossa verenimijöitä. Toivoin, että en olisi koskaan eronnut, sillä jos en olisi eronnut, en olisi alkanut käydä tansseissa, ja ennen kaikkea entinen mieheni olisi nyt tässä ja avaisi tuon helkkarin oven.

Kävin uudelleen kokeilemassa avainta lukkoon. Ei tulosta.

Häpesin ajatusta jo etukäteen, mutta tajusin, että minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin soittaa mökin luovuttajalle. Tuntui hirveältä herättää vanha mies kello kolmelta yöllä, mutta se kultainen ihminen sanoikin vain, että joo, se lukko on vähän hankala, ja neuvoi tavan, jolla saisin sen auki. Kuten sainkin.

Päästyäni sisälle mökkiin - kylmissäni, sääret sietämättömästi kutisten ja sekä pohkeet että jalkaterät krampissa - olisin voinut itkeä, olisin voinut kirota ja olisin voinut soittaa entiselle miehelleni ja sanoa, että en selvästikään pärjää ilman sinua. Sen sijaan heilautin huolettomasti hiuksiani kuin Scarlett O'Hara Tuulen viemässä, otin allergialääkkeen ja kaksi Crampitonia, menin nukkumaan ja ajattelin, että huomenna lähden Syvälahden lavalle.

PS. Tunnelmia sekä Kuikan että Syvälahden illoista tulossa myöhemmin. Kaikki ei sentään mennyt pieleen...

[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]