Aura, huh-huh (Varpunen 2002-11-04 21:17)
Kertokaapas ihmiset hyvät, millä perusteella mies voi naistenhaulla kieltäytyä lähtemästä tanssimaan?
Olen mielestäni (7 vuoden kokemuksella) ihan hyvä tanssimaan, ei ole ainakaan tähän ikään mennessä kukaan moittinut, enkä edes kovin pelottavan näköinen, mutta ainakaan Aurassa se ei tunnu riittävän.
Ei voi kuin sanoa, että sain ko. paikasta tarpeekseni taas muutamaksi vuodeksi tässä eräänä lauantaina, kun sinne eksyin. Oli siellä sentään muutama tuttu mies, jotka tulivat hakemaan, ettei ihan mennyt rahat hukkaan. Mutta naistenhaulla, kun yritin hakea vähän muitakin miehiä, niin pohjanoteeraus oli, kun sain kaksi kertaa peräkkäin pakit. Siis saman kappaleen aikana, eikä kyseessä ollut edes mikään nojailukipale. Vaikka olenkin terveen itsetunnon omaava nainen, niin kyllä se jo hiukan laittoi miettimään.
Saman tapaista ilmiötä olen havainnut myös Valaalla ja Marttilassa, kokenut itse ja kuullut muilta. Ilmeisesti niissä pitäisi käydä ensin vuosi istumassa seinäruusuna, ennen kun saa/pääsee tanssimaan niitten kunnollisten tanssijoiden kanssa..
Kiitti vaan, mutta ei kiitos. Mä en enää ihan äkkiä lähde siihen suuntaan verenpainettani nostamaan. Onneksi on muitakin paikkoja olemassa!