Onko hyviä ideoita? (Lilja 2002-10-23 9:52)
Edellisten dramaattisten tapahtumien johdosta on sanomalehtemme lentävä reportteri saapunut autiomaahan ja päättänyt ennen jutun tekoa tasapuolisuuden vuoksi haastatella kaikkia tapahtuman osapuolia.
Preeriakoiraa emme haastattelua varten valitettavasti saaneet kiinni, mutta loittonevasta vingahtelusta päätellen kaveri jatkaa juoksuaan koilliseen edelleen.
Rouva Strutsin tavoitimme kotipesästään kartan äärestä harppi, viivotin ja sekuntikello kädessään hiomasta uutta strategiaa seuraavan päivän varalle. Yllätysmomenttiin vedoten hän kieltäytyi kertomasta mitään uudesta taktiikastaan, mutta kovasti voitontahtoiselta hän vaikutti. Ihan käy kojoottia sääliksi jo etukäteen...
Kalle K. Kojootti löytyi kotoaan lepäilemästä ja toipumasta yllättävän pakkopakenemisen aiheuttamasta hirmuisesta järkytyksestä. Kalle oli turkki takussa, korvat luimussa ja häntä koipien välissä jotenkin räytyneen oloinen mutta hänen vaimonsa Kaija Koo Kojootti oli hyvinkin halukas kommentoimaan asiaa. Näin itse asiasta kuultuna kertoo Kaija: "on se niin kauheaa kun ei kunnialliset kojootit saa enää edes rauhassa autiomaassa kulkea kukkia vaimolle poimimassa kun heti hyökkää kimppuun joku kauhea kromosomihirviöjättiläisstrutsi hirmuisine apujoukkoineen. Eikö ollutkin miltei linja-auton kokoinen tämä strutsi, niinhän sinä kerroit Kalle?" Kalle:"mmph kröhöm..." Kaija: "Ja apujoukkoina sillä oli kymmenittäin hurjistuneita jättiläispupujusseja, eikö vaan Kalle?" Kalle kiemurrellen: "hmm, no, ainakin..." Ja Kaija jatkaa: "Mutta meidän Kalle se ei olekaan mikään turha kojootti, kyllä saivat kyytiä niin strutsi kuin apujoukotkin, eivätpähän enää uskalla nokkaansa näillä main näyttää. On se niin kova kojootti tuo meidän Kalle, etkö olekin?" "niin, no..." "ja meidän Kalle, se poika sentään säilyttää aina tuon arvokkuutensa..."
Viimeiseksi haastattelimme vielä draaman neljättä osapuolta, Neiti Jänistä, joka häntä väpättäen ja nenä väristen tilitti tuntojaan tähän tapaan: "Minä vaan halusin vähän tanssia ja katsokaa nyt mihin täyshullujen strutsien ja kojoottien porukkaan minä olen joutunut. Tuollaisten kanssa minä en ainakaan enää koskaan ala yhtikäs mihinkään!"