Pakki-filosofiaa [Tanssijat] (DMalone 2004-02-24 21:08)
Pakko kai vielä hiukan selittää, kun sopan panin kiehumaan. Se viimevuotinen keskustelu sai alkunsa, kun parilta naiselta (joista kumpikaan ei tainnut olla Jansku) tuli valitus palstalla Turkulaisten miesten tekemistä pakituksista Turun ravintoloissa (saatoi olla Galax). Oli muitakin puheenvuoroja, Turun miehet näyttivän saavan hieman karun maineen nimenomaan ravintolaympäristössä. Toki liikaa yleistämistä pitää välttää.
Auralla seikka ei liene mainittava ongelma. Kurillani selasin äsken vanhoja artikkeleja, kun Twototango mainitsi jotain Dragonin kirjoituksesta. Näytti siellä olevan pakitukseen liittyviä juttuja Krakalta, Varpuselta, Dragonilta, kaikkia puheenvuoroja en käynyt läpi. Siinä näkemyksessä edelleen olen, että se Auralla on yleisempää kuin muualla, itse asiassa hämmästelisin, jos ilmiö ei nuorten keskuudessa olisi pikkuisen yleisempää. Myös vanhan lavaperinteen (60-70) luvun säilymisellä voi olla merkitystä, johon itse koitin viitata.
Mutta olleellisinta on varmasti se, että ilmiö Aurallakin on sen verran harvinainen, ettei todellakaan sen tähden tarvitse Auran tansseja vältellä. Itsekin jo kovin haikailen mahdollisuutta päästä uudistamaan vierailua siellä, ikävuosista huolimatta tai niiden tähden, mene tiedä (täytyy yrittää näyttää nuoremmalta :-)).