Auran nuortentalo, nimensä veroinen paikka [Tanssipaikat] (Pete P. 2004-01-19 13:06)
anri: Keski-ikä katsos laskee, kun ne vanhemmat Agents-fanit jäävät pois (en kuitenkaan tarkoita, että Agentsien kuuntelijat olisivat vain ja ainoastaan vanhempia henkilöitä). Hauskuus on siinä, että ne nuoret jotka Aurassa käyvät, käyvät usein eli heille ei esiintyjät vaikuta niin paljoa. Viime viikonloppuna Agents veti paikalle myös niitä vanhempia, jotka eivät normaalisti käy. Joten keski-ikä laskee.
Tämä oli hyvin mielenkiintoinen kirjoitus ja keski-ikäisenä ihmisenä toivoisin että jatkat vähän tästä aiheesta. Nythän useimmat nuoret tanssibändit, FBI ja Taivalkunta Beat ja mitä niitä onkaan, matkivat Agentsien rautalankasaundia. Olenkin ajatellut että nuoren ihmisen korvissa niiden täytyy kuullostaa todella homeisilta. Hienoa että joku nuori kutsuu sitä vanhanaikaiseksi, sillä sitähän se on.
Hieman tosin ihmetyttää että Anne Mattilan (minun korvissani) mummo-soundi voi puhutella nuorta. Varsinkin kun esim jossain Ruusulinnassa keski-ikä on aika korkea hänen keikoillaan. (Hieno bändi taustalla kuitenkin).
Kerrotko vähän tarkemmin minkälaiset esiintyjät kolahtaa nuoreen tanssijaan?