Ajatuksia nuorista tanssipaikoilla [Tanssijat] (Hambi 2003-12-09 18:24)
Minä rekisteröidyin tälle keskustelupalstalle osittain siitä syystä, että haluan tuoda esille omia mielipiteitäni nimenomaan nuoren aikuisen näkökulmasta ja ehkä siten auttaa pieneltä osaltani tanssiharrastuksen leviämistä myös muiden vielä tanssimattomien nuorten keskuuteen. Jos joku haluaa oikein yrittää saada nuoria johonkin paikkaan tanssimaan, niin minua ainakin saa tässä asiassa vaivata. Juuri läpikäyty tanssikysely selvitti minusta lähinnä sitä, miksi tanssipaikoissa nykyisin tanssivat siellä käyvät. Koska jotkut ovat kiinnostuneita nuorten määrän lisääntymisestä tanssipaikoilla, julkaisen tässä joitakin ajatuksia aiheesta. Vaikka ajatukset ovatkin omiani, olen kiinnostunut saamaan niistä kommentteja.
Opiskelija-asuntolani noin 220 asukkaasta tiedän ainakin seitsemän (3%) jollakin tavalla tanssia harrastavan. Näistä vain alle puolet olen tanssimassa nähnyt. Jotakin siis puuttuu tai muiden harrastus rajoittuu lähinnä kesälavoille / viikonlopuille kotiseudulla. Minusta tärkeimmät syyt taitavat olla, että peruskurssin taidot ei koeta riittäviksi tanssimassa käymiseen, eikä uusia taitoja vielä ole ehditty hankkia. Toinen syy on, että opiskelijabileet usein voittavat kisan opiskelijoiden vapaa-ajankäytössä, koska siellä ei tanssitaitojen perään kysellä ja siksi siellä käyvät kaikki kaverit sosiaalista kanssakäymistä harrastamassa. Lisäksi alkoholin käyttö rentouttaa ja poistaa estoja, jolloin on helpompi niitä sosiaalisia suhteita solmia. Jännittäminen vaivannee lähinnä aloittelijoita, koska kun alkaa uskoa omiin kykyihinsä ja rutiinia alkaa tulla, laskee myös jännittäminen oleellisesti myös lavatansseissa. Ainakin itse olen havainnut, että jännittämistä laske myös tukeva ateria hyvissä ajoin ennen tansseja. Tanssin hyväksi on ehdottomasti mainittava, että bileisiin pääsee autolla ja siellä säästyy seuraavan aamun krapulalta, koska käsille on parempaakin pideltävää kuin kylmä tuoppi.
Nuorten houkuttelemiseksi tanssipaikoille minulla on joitakin ehdotuksia:
1) Paikan tulee olla sellainen, että sinne pääsee ilman omaa autoa ja lipun hinnasta pitää saada opiskelija-alennus (Ei välttämättä paljoa, mutta siitä tulee hyvä mieli).
2) Tanssikursseja ennen tansseja. Tanssipaikoille ei mielestäni tarvita alkeisopetusta perustansseista, koska siellä on liian myöhäistä ruveta esim. foksin perusaskelta opiskelemaan. Jotain voi edellyttää jo entuudestaan osattavan. Sen sijaan esimerkiksi vasenta käännöstä sekä hitaan ja nopean rytmin tulkintaa voisi olla mielekästä kerrata. Juuri perustanssien alkeisopetusta on ainakin minun mielestäni erittäin hyvin edullisesti saatavilla, mutta siihen se helppous sitten loppuukin (ellei rahaa tanssiharrastukseen ole käytettävissä huomattavia määriä). Jatkotason opetus madaltaisi kynnystä lähteä hakemaan uusiin tansseihin, koska joskus tanssikurssilla opitut asiat tulisi nopeasti kerrattua ilman suorituspaineita.
3) Nuoret hakeutuvat sinne, missä käy muitakin nuoria. Itse hakeudun mm. sinne, missä on nuoria naisia ja jotakin mielekästä tekemistä. (En ole hakemassa satunnaista seksiseuraa.)
4) Lavan eteen kerääntyvässä fanilaumassa on paljon nuoria, jotka ovat tulleet tansseihin eivätkä siitä huolimatta tanssi. Artisti voisi aivan helposti sanoa esittävänsä seuraavaksi jotakin helposti tanssittavaa foksia tai valssia ja kehoittaa fanejaan etsimään pikaisen sekahaun (1min) aikana itselleen tanssiparin. Näin saatettaisiin saada pienennettyä tungosta lavan edessä ja mahdollisesti uusia tanssin harrastajia.