Tanssipaviljonki vastaan Makasiinipuisto [Tanssipaikat] (Kaminiitto 2008-10-05 9:59)
Kimmo Oksasen kirjoitus Helsingin Sanomissa oli masentavaa luettavaa.
Mikä rakennus tulisikaan Tanssitalon naapurina olemaan.
Aivan Helsingin Sanomien pääkonttorihan se siinä Helsingin keskeisimmillä paikoilla on. Tietääkseni tämä lehti on yksityisomistuksessa ei siis mikään valtion laitos ja tämä "firma" on saanut paikan aivan sopuisasti nykyiselle paikalleen. Entinekin olisi varmaan riittänyt lehden näyttävyydeksi ja varsinainen pääkonttorihan olisi voinut olla missä tahansa Suomessa. Tiedot kulkevat mainiosti bitteinä verkoissa ja painopaikka jossain sekä jakelu omana muurahaistyönään. Helsingin Sanomien pääkonttorihan ei olisi tarvinnut varsinaisesti näin keskeistä paikkaa. Siltä paikalta on nyt hyvä antaa jalustaa tälläisille Kimmo Oksasille kirjoitella niin hyvää asiaa vastaan kuin Tanssitalo ja tanssiminen on.
Kansanterveyttä ylläpitäväksi ja kohottavaksi tälläisen Tanssitalon
konaisvaltainen monipuolinen toiminta tulisi olemaan koko suurhelsingin
vaikutusalueella. Junien, metron ja bussien päätepaikkana valtavalla
ihmismäärällä olisi mahdollisuus hyödyntää terveyttään ja tanssin ja muun
senkaltaisen liikunnan iloa tässä talossa. Lavatanssihan tapahtuu lähes
raittiuden nimissä ja tanssiharjoittelu ja sentapainen liikuntakoulutus
täyden raittiuden puitteissa.
Suomen kansalla on koko ajan suuri vaara seurata yltäkylläisyyden tuomaa
liikalihavoitumista kuten USA:ssa ja jo Euroopasskin. Tanssiminen ja muu
liikunta ehkäisee tehokkaasti tälläisten kulovalkean tavoin etenevien
Helsinginkin terveydenhuoltoa rasittavien sairauksien syntyä.
Kansanedustajissa ja Helsingin päättäjissä on urheilua ja liikuntaa
kannattavia edustajia useampiakin, mutta missä määrin he ovat puhuneet
tälläisen tanssiasian puolesta. Pitääkö aina itse harrastaa jotain lajia
niin, että vasta silloin ymmärtää sen asian puolesta puhua, luulisi kyllä
muutenkin onnistuvan.
Jos joku olisi valmis tuollaiseen Tanssitalohankkeeseen omalla rahallaan niin siihen mahdollisuuteen kuuluisi tarttua heti kiivasti kaikinpuolin asiaa tukien. Tälläinen Tanssitalo ei liene kovinkaan tuottoisa bisneksenä vaan on kuin lahja tanssia harrastaville ihmisille ja koko yhteiskunnalle psykofyysisine terveysvaikutteineen.
Seudulla olisi sitten Ooppera, Finlandiatalo, Musiikkitalo ja kuin täydentäen puuttuvaa olisi Tanssitalo ja mahdollinen Kirjasto eli paljon kaikille osapuolille.
Kostin ja Monon kirjoitukset tästä asiasta olivat hyviä.
Helsingin päättäjät antakaa vihdoin Helsinkiin kunnon tanssipaikaksi tämä Tanssitalo Töölönlahdelle.
t. Andreas pks