[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

"Tehkää vasen käännös"? [Tanssilajit] (Jerryjee 2008-10-05 21:35)


Kuvioiden nimet ja opettaminen

Jora
2008-10-06 14:30

Näyttäisi olevan muitakin, joille kuvioiden nimet toimivat hyvin kokonaisuuksien ymmärtämisessä. Miksi pitäisi opetella samoja asioita uudelleen? Kuvion nimi tekee sen tarpeettomaksi, kun asian on kerran jo oppinut.

Setenta on hyvä esimerkki. Tilapäisestä nimestä (kuvio nro 70!) on tullut yleisesti käytetty. Nimestä huolimatta siitä on lukuisia variaatioita. Ja kuten arvattua, setentan (ja muidenkin pitempien kuvioiden) osista käytetään mitä erilaisimpia nimiä. 70:n loppuosa lienee varsin hyvin standardoitunut "dile que no". Tytön vasen käännös on enchufla, mutta oikealta käännökseltä oma nimi saattaa jo puuttua. Mutta tärkeintä, kun jokaisessa koulussa on ne omat nimet pienillekin tempuille. On myös tansseja, joissa tanssitaan huudettujen nimien mukaan satunnaisessa järjestyksessä, silloin on kaiken oltava yksiselitteistä.

Vasen käännös (esimerkiksi) ei ole mitenkään yksiselitteinen. Ehkä, jos puhutaan buggista. Mies joutuu ajattelemaan (opetellessa) erikseen omat käännökset ja daamin kääntämiset. Joillekin ilmaisu "myötäpäivään" voi toimia paremmin kuin "oikealle", mutta kumpaakin joutuu todennäköisesti pohtimaan ennen toteutusta. Oppitunnin jälkeen muistan käännöksen luultavasti paremmin (=oikein), jos pyydettiin kääntymään oikealle kuin jos mallin mukaan pelkästään analysoimatta käännyin oikealle (tai jopa virheellisesti vasemmalle).


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa palstalla]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]