[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Onneksi on Kuntotalo [Tanssipaikat] (MLeena 2008-10-06 12:49)


Onneksi on Kuntotalo

MLeena
2008-10-06 12:49

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut tuon saman otsikon. Se tuli mieleen jo reilu viikko sitten Pesäkalliolla - Lahden suuntaan ei varmaan tänä tanssikautena tarvitse toista kertaa mennä.

Kuntotalo avasi talvikauden viime lauantaina - ja siellä oli kaikki! Jos ei ihan alussa niin naistentuntiin mennessä kuitenkin. Kun tarkemmin ajattelee, niin vain pari tuttua tanssimiestä taisi paikalta puuttua. No ehkä jokunen nainenkin, mutta en ehtinyt naisten riviä paljoa tarkkailemaan.

Hakijoita ja haettavia oli riittävästi. Naistentunti taas loppui liian nopeasti! Vaikka nopea onkin, ei tunnissa ehdi kaikkia haluamiaan millään hakea.

Musiikki oli minun makuuni - sen tarjosivat Syke ja Teuvo Oinas orkestereineen. Teuvo lopetti osuutensa jotenkin yllättäin - emme tajunneet edes taputtaa encoreita. Esitys olisi kyllä encoret ansainnut.

Viimeisiä valsseja ei enää jaksanut, olihan alkuillan kurssiosuuskin jo hyvää alkuverryttelyä ollut. Ensi lauantaina on muuten kursseilla jenkkaa ja tansseissa taas odotettavissa hyvää tanssimusiikkia niinkuin sitten seuraavanakin - ei Kuntotalolta malta poissaolla kuin pakottavissa tapauksissa (BR5 sitten loppukuusta).


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa palstalla] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]