Ei veekasi mutta sentään V2 [Tanssipaikat] (Jerryjee 2008-10-05 16:36)
Kuten eräälle palstalaiselle V2:lla totesin, pääsääntöisesti pidättäydyn kirjoittamasta jos mulla ei ole ollut hauska ilta. Turha siitä ruikutuksesta on muiden kärsiä.
Eilen siis ilmeisesti oli hauska ilta. En valinnut sitä "ilmeisintä" vaihtoehtoa eli Finkkusatulinnaa, vaan Valtatie 2:n avajaiset, sattuneesta syystä.
Helsingin konserttielämyksen ja Helsinki-shoppailun jälkeen kotiin. Siitä saunan kautta valmistautumaan Satakuntaa päin ajelemaan.
Huittisissa kahvilla ja siitä Harjavaltaan. Auto pimeän tien varten - vielähän tuon sai aikas lähelle ovea. Lauteilla Tommy's vahvasti ruotsalais-country-vaikutteineen. Vielähän tuota tanssimaankin mahtui. Tuttavatkin olivat paikalla aika aikaisin, keiden takia paikalle lähinnä tulin.
Saattoi kai tuon aavistaa, kun sellaiset esiintyjät kuin Plogman&Tommy's ja Souvarit yhtä aikaa samaan iltaan laittaa, että tungosta on.
Souvarit kun rupesi mättämään, niin mättivät lattian täyteen. Hakuriviin kun meni, niin eihän sieltä ketään löytänyt tai varsinkaan kiinni saanut. Onneksi niin kaukana kotoa, että epäröivät ajatukset paikalla pidempään viipymisestä jäivät. Eihän siihen mielen nousuun tarvinnut muuta kuin kivat sessiot tanssikaverin kanssa. Lokmannin buggeja siinä mentiin, samoin jenkkaa tms.
Puolenyön jälkeen ruuhkakin vähän helpotti ja omat fiilikset vaan entisestään. Souvarien poistumista odotettiin hartaasti ja sen jälkeen hyvän yön tanssisessiot. Ja kotimatkalle.
Jos Souvarien soitantaa - varsinkin rokkien - luonnehtisi tanssin tasoryhmillä, niin siellä alkeisjatkossa tukevasti olisivat. Muutenkin tempot heitteli siihen malliin, ettei vaan mr. Hoikka olisi ollut vähän nautiskellut? Välispiikeistäkin päätellen. Lauluun kun panostaa, niin rummut kärsii. Basistikin kuulosti olevan eturytmissä tukevasti välillä. (Basso ja rummut ovat olennainen osa sitä ns. rytmiryhmää) Ja ne Lappi-mainosteiset välispiikit, hmmm...
Kosteatakin oli, kun jäähdytystorven pintaankin vesi lauhtui ja lattialle tippasi. Taka-aukon tuuletus oli tervetullut, itsekin tuli siellä käytyä nautiskelemassa ilmavirrasta.
Souvareista huolimatta hauska ilta - siitä pitivät lempparit huolen.