[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Bugg-viennistä [Tanssilajit] (Jora 2008-09-27 15:17)


Bugg-viennistä

Jora
2008-10-01 18:58

Mukava huomata syntyvän välillä keskustelua. Kiitos asianomaisille.

Sekavuuskäsitykseltä ei ole voinut välttyä, kun on useiden ohjaajien opissa ollut. Näkyy myös, kun muita kursseja käyneet kokoontuvat samalle kurssille. Perusaskeleessa jo on eroja, jotkut liikkuvat edestakaisin samaan suuntaan kuin mies (eivät helppoja minulle), jotkut erisuuntaan (ok minulle) ja osa tallaa vain paikallaan (ok minulle). Ok, edellyttää, että vastetta löytyy. Ehkä sallittua, mutta kaikki variaatiot eivät sovi kaikille. Eri tyylit voi laskea rikkaudeksi, mutta mielellään oppisi ensin yhden hyvin.

Kysymyksen avoimesta otteesta voinee unohtaa. Kysyin, kun sana oli vahingossa lipsahtanut jonkun toisen kirjoitukseen.

Kisavideoita katsoessa vaikutelma ei ole aina kovin kevytotteinen käsien osalta. Ehkä ei tarvitse tai edes voi olla kevyitä hipaisuja, kun tempo kasvaa. Aika monilla otekädet näyttävät olevan aika ylhäällä, johtuisiko sekin vauhdista. Melko rauhattomiakin käsiä näkee, mutta taitaa olla enemmän alemmille kuin A-luokalle ominaista. Suomalaisissa videoissa näytti todellakin esiintyvän tavallista enemmän kahden käden kuvioita, jopa fuskusta ominaista tyttö ympäri ja takaisin ts. tyttö ei kierrä aina poikaa ympäri. Ok, kaikki sallittua lavalla, mutta silti.

Jakkeprkl jo antoikin hyvää palautetta, mutta vielä vientiin ja käännöksiin. Mitä yleensä tarkoittaa vienti ykkösellä (eihän tytöille ole omaa ykköstä, vai?)? Tapahtuuko vienti täsmälleen ykkösiskulla? Jos vasen käännös ohjataan tarkalleen ykkösellä, niin edeltääkö sitä erillinen tytön taka-askeleelle vienti, vai eikö tätä lasketa vienniksi ollenkaan? Ja ilmeisesti liikkuvan buggin oikeassa käännöksessä tyttö on "kiskaistava" liikkeelle ykkösellä ja ympäri kolmosella (tai viitosella)? Åheijn unohdin, kun tietämys pettää.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa palstalla]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]