Ruusulassa =) [Tanssipaikat] (Ami 2008-09-22 16:56)
Moi. Muistatteko ajan kun ette osanneet tanssia teknisesti? Mutta silti kävitte tanssimassa jossain. Silloin ei viellä miettinyt osaamista ja muuta, oli vain hauskanpitoa ja rento meininki. Ei miettinyt oikeellisuus asioita. Musiikki ja tunnelma oli tärkeintä. Mihin se katoaa kun tanssi rupeaa onnistumaan teknisesti oikein? Sitten asiaan. Nainen pystyy tanssimaan tasoaan ylempänä jos vienti on selkeää. Mies tanssii aina itsensä kanssa. Se on eräs syy miksi myös miehet yleensä kehittyvät hitaammin näissä tanssi asioissa. Naiset pääsevät tanssimaan eri viejien kanssa ja näin oppivat eri tyylejä samaan tanssiin. Tyylillä tarkoitan miehen tapaan tanssia kulloista lajia. Nainen voidaan saada tekemään jotain mitä hän ei ole tehnyt ennen. Selkeällä ja varman oloisella viennillä jos se ei ole vastaan luonnollista liikettä. Mies ei voi hatusta tempaista itselleen jotain uutta ilman että on kokeillut sitä jonkun kanssa. Se kokeilu on opittu, vahinko tai mietitty suoritus joka tuntuu hyvältä. Vaatii yleensä rennosti suhtautuvan naisen jos ei ole omaa paria mukana tanssimassa, kun tulee sellainen hulluttelu fiilis päälle joskus. Tilanteessa missä nainen on selkeästi parempi. Nainen voi rohkaista miestä ylittämään itsensä, mutta jos rupeaa satamaan ohjeita niin homma lukkiutuu pahasti ja ollaan unohdettu miksi ollaan paikalla. Mikään ei voita kertyviä tanssikilometrejä. Aina opitaan uutta ja välillä menee metsään. Kokeilkaa rohkeasti kaikkea, sitten tiedätte oliko se niin kauheaa. Joskus on joskus ei.