Tahtilajimerkinnät ja musiikin syke [Musiikki] (Päivi 2008-09-23 13:45)
Laitan tähän Suken perään, vaikken ihan samaan asiaan kommentoikaan - mutta melkein kuitenkin.
Minulle kisabugg on eri asia kuin sosiaalibugg, ja samoin on muidenkin lajien kanssa. Kisoissa, olivat ne sitten lava- tai stol-puolen järjestämiä, edellytetään tanssilta ja tanssijoilta tiettyä lajipuhtautta - näin ainakin oletan. Fuskun tulee olla (suomi)fuskua eikä swing-hybridiä ja chachata mennään kiltatanssimaisemmin eikä kuubasalsalla pärjää.
Buggissa voi sosiaaliversiossa vaihtaa tilanteen mukaan slowariksi, tanssia bachataa tai piristää menoa salsakäsihäkkyröillä tai bw:llä, mutta kisatilanteessa se harvoin käy päinsä. "Lajipuhtausvaatimus" onkin minun mielestäni (seura)tanssikisojen harmittavimpia, joskin ehkä tuomaroinnin kannalta, vättämättömimpiä ja hyväksyttäviä puolia. Vapaassa sosiaalitanssissa nämä rajoitteet olisi hyvä unohtaa ja keskittyä itse olenaiseen.