Kysymys iskusta [Tanssilajit] (Aitomies 2008-09-18 11:46)
Onko sitten "tahtia minuutissa" tahti-sanalla ihan eri merkitys? Wienervalssi 60 tahtia minuutissa, hidas valssi 30 tahtia minuutissa. Eron ainakin huomaa. Luulen, että muusikoilla on kuitenkin jokin keino antaa tahdin pituudelle joku aika-arvo. Tuntuisi järkevältä "dokumentoida" sävellykset niin, että musiikki kuulustaa samalta ja yhtä nopealta kaikkien samanlaisten kokoonpanojen esittämänä.
Hyvä ja oleellinen kysymys joka jäi selittämättä edellisessä viestissäni.
Kuten aiemmin kirjoitin, nuoteilla ja tahdeilla ei ole vakioituna kellolla mittavia kestoja. Eli siis neljäsosanuotti/-isku voi olla jossain nopeatempoisessa kappaleessa ajallisesti (siis kellolla mitaten) samankestoinen kun kahdeksasosanuotti/-isku jossain toisessa kappaleessa.
MUTTA :)
Kuten kaikki tiedämme, saman kappaleen voi joku orkesteri soittaa hitaammin ja joku toinen nopeammin (siis ihan kellollakin mitaten). Tällöin kyse on kappaleen temposta. Säveltäjä (tai soittaja) voi määritellä kappaleeseen tempon tempomerkinnällä. Esim. tempomerkintä 60 tarkoittaa yhtä sykäystä/pulssia/iskua sekunnin välein. Mitä suurempi luku, sitä nopeampi tempo. Tempomerkintä 120 tarkoittaa sitten jo kahta sykäystä/pulssia/iskua sekunnissa. Ja kun iskulle on tempomerkinnällä määritelty tietty aikamääre, niin luonnollisesti tahdillakin on silloin oma aikamääre. Kappaleen tempon voi esittää muodossa "tahtia minuutissa", kuten tanssilajien kohdalla usein tehdään, tai sitten "iskua minuutissa", kuten muusikot useammin tekevät. Esim. tuo mainitsemasi wienervalssi on usein tempoltaan juuri tuon 60 tahtia minuutissa. Tällöin siis yksi tahti (kolme sykäystä) kestää tasan yhden sekunnin. Iskuina minuutissa tempo on siis 180.
Päivi luetteli "et" ja "a" ym. iskujen/sykäysten ajoituksia. Muistelen kuulleeni, että "a":n tarkka ajoitus on 3/4. Siis esim. 12 3a4:ssa ajoitus olisi aikajanana esitettynä 1---2---3--a4. Miten on? Onko 3a4 ajoitus sama jivessä ja BW:ssa?
Boogie woogiessa a:n ajoitus on yhden suhde kolmeen 1--2--3-a4--5-a6--
Jivessä a:n ajoitus on tuo mainitsemasi yhden suhde neljään, eli 1--a2---3--a4---5---6---