Merisärkässä viihtyen [Tanssipaikat] (Ilmari A. 2008-09-15 11:51)
Jep. Merisärkällä on väki vähentynyt, enkä todellakaan tiedä miksi. Olen seurannut tilannetta pidemmän aikaa, eikä se minua oikein naurata. Kun vertaa tilannetta parin vuoden taakse meno oli ihan toinen. Nyt tekisi mieli perustaa komitea "Pelastakaa Merisärkkä" tai "Pro Merisärkkä". Tympii nähdä oman kotilavansa kärsivän väen vähyydestä. Siellä ei todellakaan ole sen enempää humalaisia kuin muillakaan lavoilla ja järkkäritkin hoitavat tehtävänsä. Välillä heiltä oli päässyt unohtumaan, että toimenkuvaan kuuluu huolehtia alueista narikan ja aulan ulkopuolellakin, mutta nyt olen havainnut asiassa huomattavaa parannusta.
Mikä muu tanssikansaa voisi Merisärkässä nyppiä? Eikö sisustus enää miellytä tahi joku muu? Voisko tanssikalenteria rukata, tansseja niille illoille kesällä kun muualla niitä ei ole (tai ainakaan sadan kilometrin säteellä) ja pyytää ohjelmistolta enemmän; useampana iltana kaksi esiintyjää... ja niitä ns. tuntemattomampia tanssiorkestereita paikalle ison nimen kanssa kuten ennenkin tai sitten orkesterin väliajoilla asiansa osaava tyyppi soittelisi monipuolisia levyjä?
Jos te tosiaan haluatte äänestää jaloillanne, niin kertokaa myös miksi sen teette. Minä olen omat sähköiset palautepostini kirjoittanut useammin kuin kerran, mutta sen tiedän, että yhden tai muutaman ihmisen on paha siirtää vuorta.