[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Metsäketo ja Oinas Tanhuhovissa [Esiintyjät] (Kaminiitto 2008-09-14 5:09)


Metsäketo ja Oinas Tanhuhovissa

Kaminiitto
2008-09-14 5:09

Jokasyksyiseen tapaansa Espoon Mankkaalla vaikuttava Kokon tanssikoulu kokoontui tuntia ennen varsinaisen soiton alkua Tanhuhovin diskotilaan harjoittelemaan salsaa. Satu ja Petri ovat valinneet jostakin syystä aina sen illan, jolloin Martti Metsäkedon orkesteri on ollut ainakin toisena tanssittajana ja näyttää tuo MMo:n uusin cd puhki kulumisen merkkejä noilla varsinaisilla tanssitunneillakin.

MMo aloitti ensimmäisen setin tutuilla kappalevalinnoillaan ja niitä pääsi mukavasti tanssimaan, kun viluisemmat tulevat paikalle vasta seuraavien settien aikana. Ilman väkivallalla uhkaamista saatiin settiin mahtumaan salsakin. Siitä taisi mennä paletti sen verran sekaisin, että ensimmäiset rumbat menivät ilmeisesti lähemmäksi puolta yötä eli meikäläiseltä ohi suun. MMo:n toisen setin aikana väkeä alkoi olla jo sen verran enemmän, että piti vähän jo katsella, missä mahtuu parhaiten tanssimaan.

Näyttää vahvasti siltä, että MMo:n orkesterissa on rummuissa tapahtunut pysyvä sukupolven vaihdos. Tapani Laatsola on astunut edeltäjänsä tukeviin saappaisiin. Meillä aikoinaan työpaikalla oli tapana eläkkeelle lähtijän läksiäispuheessa todeta mm. että ikävää kun lähdet, mutta aina tulee parempia tilalle. Näin se on ja näinhän sen pitääkin olla.

Toisena tanssittajana oli Teuvo Oinas orkesterinaan Kiintotähti. Illan toisen setin Kiintotähti soitti mukavan tuttua, perinteistä tanssimusiikkia. Teuvo Oinas tuli sitten illan neljännelle setille ja myönnettävä taas kerran on, että kyllä miehellä sitten on komea ääni. Pidän hänen tyylistään olla turhaan venyttelemättä kuulutuksia ja keskittymisestään vain tuohon esiintymispuoleen. Sen verran alkuillan salsa painoi pohkeita, että liukenin illan hämyyn kesken hänen settiään. Osaltaan myös väkimäärän paljous oli helpottamassa tällaisen radikaalin päätöksen tekoa.

PS. Ikaalisissa valitaan nyt sunnuntaina vuoden tanssittaja, mutta päivällä on alaa koskeva yleinen paneelikeskustelu. Olisi hienoa, jos joku jossakin tekisi siitä yhteenvedon ja vielä hienompaa, jos saisin tietää, missä tämä yhteenveto on luettavissa.

* Mutta silti olisin tyytyväisempi, jos päästäisiin eroon edes radiokanavien tanssia ja tanssimusiikkia inhoavista pomoista. * - K - *


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]