[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Poweria parketilla [Esiintyjät] (Kaminiitto 2008-09-01 10:46)


Poweria parketilla

Kaminiitto
2008-09-01 10:46

Toisen kerran virtanen järjesti Espoon Länsiauto Areenalla ilmaiset pippalot, jossa kuten kaikissa hyvissä iltamissa oli lopuksi tanssia pari tuntia. Ei voi muuta kuin vuodattaa mirhaa tällaiselle kulttuuriteolle. Järjestelyt olivat oivalliset ja orkesteriksi oli hankittu maan mainio ikivaatimaton Yölintu. Tämän tyylisillä sanoilla muistaakseni tv:stä tuttu kuuluttaja orkesterin manasi lavalle.

On myönnettävä, että kun viimeksi noin kymmenen vuotta sitten tämän orkesterin tahtiin viimeksi tanssin Raisoissa, ovat herrat siitä edes vähän vähentäneet tempoa. Valitettavasti oma tanssimusiikin tuntemukseni on päässyt ruostumaan, sillä en erottanut soitosta muuta kuin yhden mannermaisen valssin, yhden hitaan valssin sekä yhdet humpat. Muut kappaleet olivat minulle nopeita tai erittäin nopeita iskelmiä, ja ne voi itse kukin mennä miten tykkäsi ja niin näytti kansa tekevänkin.

En tiedä, uskaltaisiko virtaselle ehdottaa, että jos seuraavaa kertaa yleensä tulee, niin käyttäisi vaikkapa vuoden tanssittajaa lauteilla.

* Mutta silti olen vakuuttunut sitä, että on päästävä eroon radiokanavien soittolistoista, ohjelmatoimistojen vuosisopimuksista ja Teoston 2-kertaisesta radiokanavien maksujärjestelmästä. * * - K -


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]