[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kätsyä Mäntsälässä. [Tanssipaikat] (VeeKoo 2008-08-31 0:11)


Kätsyä Mäntsälässä.

VeeKoo
2008-08-31 0:11

PÄÄTÖS TANSSIIN LÄHTEMISESTÄ

Ilmastotekijät ratkaisivas sen; tänään Mäntsälän legendaariselle lavalle. Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Jo ravikuppilassa päätin; peli on selvä. Piironginlaatikosta löytynyt vaaleanpunainen vapaakortti Mäntsälän Suurlavalle olisi myös umpeutunut syyskuun loppuun mennessä.

MENOMATKALLA

Pyöräilin Lahden rautatieasemalla ja pakkasin myös ajopelin mukaan z-junaan. Konduktööri ei ollut virkaintoinen ja 6,70 riitti kustannukseksi. Saavuin joskus 19.45 Mäntsälän rautatieseisakkeelle, sillä asemaksi sitä paikkaa ei kansainvälisesti ajateltuna voi kutsua. Pyöräilin tutulle lavalle reittiä jonka osasin kolmenkymmenen käyntikerran kokemuksella ulkoa.

TANSSIA JA MUSIIKKIA

Ekalle valssille, se on tuttu sääntö. Naisiahan toki tällä lavalla piisaa. Jos aloittaa ajoissa ehtii ennen yhdeksän ruuhkaa jo yhtä ja toista. Heitin läppää ja tanssin omiksi tarpeikseni aina kun halusin. Tanssimisesta nauttii kun tekee sitä riittävän harvoin. Kuningas Reijo Taipale saapui kymmeneltä ja keräsi sumpun lavan eteen. Taavitsainen jota kävin asianmukaisesti kättelemässä nähtiin vasta 22.40. Esiintyjät tulevat niin kovin myöhään. Eräs nainen huikkasi olkansa yli tuolla tuoo ihaana mies. Oli aika lärveissä ja kävi myöhemmin halimassa. Yhdet numbat vaihdoin. Helsinkiläiset tanssi hyvin ja parhaiten. Porvoolaiset ja rantaruotsalaiset ei yleensä metrin vertaa ja seisovat oven suussa. Tarjosin bodatun vartaloni vapaaseen käyttöön ja moni nainen tuntui pieneltä kuin taskurapu käsittelyssäni. Viimeisessä tangossa kainalossani riekkunut vaalea karvamytty muistutti elävästi kissaani, jonka vieressä olen tottunut nukahtamaan joka yö.

Nautin tanssimisesta niin kuin silloin ennen.

Kanttiini tarjosi pullakahvit ilman kustannuksi, tutulle naamalle.Valitsin mansikkaleivoksen, kuten on tapana.

PALUUMATKA

Äkkiä kello oli 23 ja jalat kyllästyivät, pää ei. Yhden makkaran ja limun verran sponsoroin paikkaa ja otin hatkat. Pyörällä kesti kymmenen minuuttia ja olin seisakkeella 23.18, en yhtään liian aikaisin, kun Helsingistä saapunut juna ohitti paikan 23.21. Päivän totovoitot 25 ekeä riittivät kuluiksi sitä saa mitä tilaa- iltana.

Mäntsälässä kannattaa yksinäisen tanssimiehen käydä ainakin kerran kesässä.

Jospa tästä alkaisi uusi tanssijan taival, ajattelin kun juna puuskutti kohti kotikaupunkia.

-kirjoitus on laadittu Lahden Scandic-hotellin ala-aulassa paluumatkalla Mäntsälän lavalta ja omistettu tanssipalvelimen nicille Juulia-


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]