[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kolmilammin tämän kesän päättäjäiset [Tanssipaikat] (Aito 2008-08-25 10:52)


Kolmilammin tämän kesän päättäjäiset

Aito
2008-08-25 10:52

Kyllä elämä on mennyt ihmeelliseksi, kun ennen Kolmilammi oli paikka missä kävin kesän aikana eniten, toiseksi eniten kävin Kapakanmäellä ja sitten Riutalla. Tänä kesänä en ole käynyt kuin muutaman kerran Kolmiksella, en kertaakaan vielä Kapiksella ja Riutallakin vain muutaman kerran. Paikat on vaihtuneet aivan toisiin paikkoihin - paikkoihin joissa en ennen päässyt tanssimaan mielestäni kovinkaan hyvin, pääsen nykyään loistavasti. Mitähän minulle on tapahtunut tai tapahtumassa??????

Savolaisen sain eilen mökkihommista kotiin ja pienen päivälevon jälkeen lähdettiin kyläpaikan kautta Kolmilammin päättäjäisiin. Sää oli vähän arvelluttava, sateenvarjot piti ottaa mukaan ja päälle vetää pitkät housut vaikka olis mieli tehnyt hamosessa lähteä, mutta pelotti jos vaikka siellä on kuinkakin kylmä tanssahdella. Paikalla oltiin kun ensivalssit soi, niille ei ehditty kun piti ensin käydä pihan perällä ;) Alkuun tuntui että väkeä on vähän ja kun riviin sitten Savolaisen sylistä uskaltauduin, näytti ensin vähän ankealle tuo tanssiin pääsy. Minä pitkänä naisena seison siellä takarivissä mutta eilen paikalle oli kertynyt muitakin pitkiä naisia ja ne mokomat seisoivat joko minun paikallani tai juuri sen oman nimikoidun paikkani edessä, jolloin musta ei näkyny edes hiustupsua kun olin laittanut hiukseni sivuponnarille enkä ylös niinkuin yleensä. Kukankin olin hiuksiini loihtinut, mutta eihän se näkynyt ku naisia parveili rivissä edessäni oikein urakalla. Päätin että edemmäs oli päästävä, joskaan en ihan eturiviin uskaltautunut. Työnsin itseni siihen edemmäs, kunnes kuulin että tulee valssia ja peruutin takaisin. Se oli ilmeisesti hyvä temppu, sillä yksi pitkä, ihana, suloinen, lumoavan hymyn omistava hassu mies tulikin minua hakemaan. Ja hänen perässään toinen ;) Myöhemmin kuulin että myös Savolainen olisi ollut siinä jo metrin päässä (tuli sivusta niin en nähnyt). Siis valssille, ohhoh :D No niiden jälkeen sitten SP:kin ehti hakemaan, mutta se kuka oli jo valsseilla myöhästynyt, myöhästyi nytkin. Mua nauratti kun mulle käy tosi usein just tän miehen kanssa niin että oon jo melkein kädes kii, kun häntä joku bööna hakee. Nyt kävi välillä toisinpäin ja vieläpä kaks kertaa :)

Musiikista en illan aikana oikein kauheesti tykännyt, taaskaan. Varsinkaan siitä osuudesta kun Markku Aro lauloi. Minun musiikki- ja tanssimakuuni tuli liikaa nopeaa musiikkia. Ja peräkkäin monet samantyyppiset. Pöh. No onneksi miehet jotka hakivat ja joita itse hain, veivät sitten hitaammalla tempolla, jopa niin ihanasti fiilistellen että sukat pyöri melkein jaloissa. Toki tulihan siellä myös muutamia aivan lumoavan ihania rumbia ja fiilistelyhitaita mutta ainakin hitaita valsseja jäin kaipaamaan. Naistentunnilla onnistuin saamaan kiinni melkein kaikki ne ketä halusinkin. Yksi sellainen jäi ainakin hakematta, mutta ehkä ensi kerralla. Ja sain mä häneltä juttutuokion ja kivan halauksen kahviossa. Oman kullan kanssa taas tanssittiin monet ihanat biisit sillai ihanasti lähekkäin ja jopa pussattiin keskellä lattiaa, enemmän ku ehkä laki sallis, mut ku oli niin hyvä olla :)

Pois lähdettiin 22.15 ja siihen mennessä ei ainakaan ollut tullut yhtäkään polkkaa eikä masurkkaa, yhdet jenkat oli tullut. Tiedä sitten tuliko loppuajasta. Ai juu yks juttu on pakko kertoo vielä kun mua tuli tangolle hakemaan itseäni ainakin puolet vanhempi mies, joka ei kyllä valitettavasti osannut tanssia pätkääkään. Mutta hän minua hakiessaan takasi minulle hyvän mielen ja sen että tanssitaitoa en edes ajatellut, koska hän teki syvän vaikutuksen minuun sanomalla "Ihan oli sen vuoksi pakko tulla hakemaan sinua, että on suuri häpeä ettei noin kaunista naista haeta heti ensimmäiseksi". Mua nauratti aivan kauheesti kun ajattelin että olikohan se harjoiteltu repliikki, millä nainen tehdään onnelliseksi. Minusta oli ihana höpöttää sen papan kanssa kaikkea, selvisi kaikenlaista siinä kahden kappaleen aikana tallustaessa. Olin otettu hausta ja tottakai kehuista ;D

Hyvät oli siis tanssit eilenkin, vaikken yleensä uskokaan siihen, että kahtena peräkkäisenä iltana voisi olla onnistuneet tanssit.

Lämmin kiitos kaikille taas, ensi kesänä Kolmiksella tavataan! Jospa mä taas silloin saisin käytyä vähän enemmän siellä kuin tänä kesänä.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]