Mies vie ja nainen vikisee ideologia [Tanssilajit] (AKE. 2008-08-11 23:35)
"Niin no... Väittäisinpä, että 99:lle ihmiselle sadasta (tai pikemminkin 999:lle ihmiselle tuhannesta) olisi melkoisen hyödytöntä mennä kurssille, joissa opettaja/valmentaja vain kehottaisi menemään lattialle ja tanssimaan "musiikin ohjaamina". Kyllähän (yksittäiset) ko. harjoitukset tanssikursseilla ihan söpöjä on, mutta todellisuudessa niiden hyöty suurimmalle osalle ihmisistä on lähellä nollaa."
Kyse oli siitä, miten aikoinaan mm. lindy hoppia opittiin. Sitä ei tehty käymällä kurssilla, vaan kopioimalla muiden tyyliä, improvisoimalla uusia ideoita ja ottamalla mukaan muita aikansa muotitansseja.
Silloin kun halutaan oppimia lindy hoppia kurssia käymällä, on toki opettajan kannalta hyödytöntä sanoa, että 'menkää lattialle ja tanssikaa'. Noin käytännössä oppiminen kuitenkin tapahtui kauan sitten.
"Siis mielestäsi nykyinen lindy hop perustuu vain kuvioihin ja niiden opettelemiseen ja suorittamiseen, kun taas silloin ennen, tanssittaessa "autenttista lindy hopia", tanssin opettelu perustui... kuvioiden kopioimiseen toisilta. Ööh... Mikä se perustavaa laatua oleva ero tässä nyt on? Mitä kohtaa en ymmärtänyt?"
Kyllä: nykyajan lindy hop on hyvin kuviopohjaista. Sen näkee jokainen, joka näkee edes hieman vaivaa katsoessaan vanhoja lindy hop -videoita ja vertaa niitä nykytyylin vastaaviin. En ole tässä yksin väitteineni.
Entisajan sosiaalitanssi-lindy hop perustui Savoy Ballroomissa rytmin hallitsemiseen, mikä oli tanssin tärkeimpiä elementtejä improvisoinnin lisäksi. Perfomanssi-lindy hop oli asia erikseen. Siinä tehtiin valmiit koreografiat musiikkiin. Kuten olen jo aiemmin todennut entisajan lindy hopissa kuviot eivät olleet itseisarvo. Nyt ne ovat, kun myös nyky-lindy hoppiin on ns. upotettu vienti-seurantaideologia, jonka perusteella miehen tehtävä on viedä ja naisen seurata. Savoy Ballroomin sosiaalitanssi-lindy hopissa parin molemmat osapuolet olivat täysin vapaita tekemään omia rytmillisiä kikkailujaan musiikkiin. Lopputulokseksi käytännössä muodostui se, että rytmi aikaansai kuviot, ei toisinpäin.
"Ennen kuin alan enempiä tässä avautumaan, niin haluaisin ymmärtää tarkemmin mitä haet. Kuvitellaanpa, että meillä on tanssikoulu "AKE", jossa tanssivalmentaja AKE valmentaa lindy hopia. Millä lähestymistavalla lähtisit uusia alkeisoppilaita valmentamaan? Komentaisit heidät lattialle ja antaisit ohjeeksi "tanssia musiikin ohjaamina"?"
En lähtisi valmentamaan ensimmäistäkään alkeisoppilasta. Se on täysin oman ajatusmaailmani vastaista, joka perustuu mahdollisimman pitkälle autenttisen lindy hopin oppimismenetelmiin ja terminologiaan. Opettaminen kun ei todellakaan ollut menetelmä, jolla lindy hoppia aikoinaan opittiin.
Kuten myös todettu, jokainen on täysin vapaa oppimaan miten haluaa. Lindy hopissa ns. tanssikoulut (joihin kuuluvat myös tanssiseurat) eivät ole väärä tapa oppia, kun ko. tanssissa ei ole mitään oikeaa ja väärää. Jos arvostaa nyky-lindy hoppia ja sitä, miten tätä lindy hopin olemusta opetellaan, niin siitä vaan. Itse elän menneisyydessä ja se minulle sallittakoon.