[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kolmen minuutin romanssi [Tanssijat] (Kaminiitto 2008-08-17 11:35)


Kolmen minuutin romanssi

Kaminiitto
2008-08-17 11:35

Flirttailevaa lähityyliä sanotaan joskus 3 minuutin romanssiksi. Tanssi on kokonaisvaltaista eli sitä joko on mukana tai ei eli tanssi täysillä. Tätä voisi verrat raskaana oloon, ei voi olla vähän raskaana. Tanssi vaatii sitoutumista enemmän kuin se, että menee ulos kuuntelemaan melua ja ottamaan bisseä. Usein tanssi tulee kuvaan siinä vaiheessa, kun elämässä ollaan ratkaisevassa tienristeyksessä. Esimerkiksi kun havahdutaan huomaamaan, kuinka lyhyt tämä elämänlanka loppujen lopuksi on.

Tanssi sopii ihmiselle, jotka haluavat kosketella ja tulla kosketelluiksi. Ventovieraan kanssa tanssiessa ensimmäinen huomioon otettava asia on, että pitää suunsa kiinni ja kuuntelee musiikkia. Kuuntelemalla kummallekin osapuolelle selviää, millä tasolla tunnelmassa mennään. Pinta pintaa vastaan oleminen on tärkeää, varsinkin nykyään, kun kaikki on mennyt virtuaaliseksi. Kokemus on lähes aina shokeeraava ja aktivoiva.

Ihminen voi olla tanssin uhri eli sosiaalisessa loukussa. Tälläkin alalla on paljon esimerkkejä niistä jotka ovat noudattaneet kutsua: "Myy kaikki mitä sinulla on ja seuraa minua." Tanssiin voi rakastua sen kauneuden, intohimon ja/tai voiman vuoksi. Joillekin tanssi voi olla ainoa keino ilmaista itseään. Se voi viedä ihmisen kokonaan niin, ettei hänen elämäänsä mahdu mitään muuta, siitä on tullut pakkomielle ja uskonto.

Kullekin tanssilajille tyypillisen tanssimusiikin (strict dance music) esittämisessä ollaan lipsumassa, ellei peräti voisi sanoa, että tällainen musiikki on käynyt yhä harvinaisemmaksi. Tähän on syynä mm. orkesterien osaamattomuus, välinpitämättömyys tanssijoiden toiveista ja ylimielisyys tanssijoita kohtaan. Ulospäin tällaisen mössön oikeutusta soittajat perustelevat musiikin taiteellisuudella ja esittämisen vapaudella sekä kaavamaisuuden välttämisellä. Nämä kaikki ovat katkeraa kalkkia tanssijoille.

* Mutta silti olen vakuuttunut sitä, että on päästävä eroon radiokanavien soittolistoista ja ohjelmatoimistojen vuosisopimuksista. * * - (tark.) K -


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]