Voiko sinkkuna olla mukava tanssi-ilta romattisella pikku maalaislavalla? [Tanssipaikat] (Sepeteeus 2008-08-14 11:39)
Voi olla. Tai en tiedä mitä mieltä Korialaiset ovat Kallioniemestä - onko se romanttinen pikku maalaislava.
Mutta ensimmäistä kertaa käymässä ko. lavalla olin perjantaina ja sain tanssia ihan ekasta tunnista alkaen. Tai siis minähän menin vasta yhdeksän maissa, kun tanssit olivat alkaneet jo kurssilla seitsemältä ja varsinaiset tanssit tuntia myöhemmin.
Mutta että outoa haettiin :) Mukava mieli jäi kortteeriin lähtiessä. Järjestysmiehet ja lippuluukun nuori lipunmyyjä opastivat kiitettävästi vierailijaa lähtemään oikeaan suuntaan pimeässä elokuun illassa.
Kolmen illan tanssireissu päättyi siis mukavaan iltaan. Vaikka eilen jäi tanssitossut matkasta ja tanssin kesäballerinoillani, niin Kallioniemen lattia tuntui ihan sopivan luistavalta. Joku muukin kehui lattiaa. Paikka oli kaikin puolin viehättävä ja siisti. Siis uusiksi joskus!