Mies vie ja nainen vikisee ideologia [Tanssilajit] (Sammakko 2008-08-11 19:32)
"Jäämme mielenkiinnolla odottamaan rauhallisempia aikoja ja pidempää tarinaa..."
Katsotaan, josko saan tästä aikaan pidemmän tarinan myöhemmin. Todettakoon yleisesti, että useimmat tanssit ovat syntyneet aikanaan improvisoiden musiikkiin. Tästä nämä ovat saaneet omanlaisensa karaktäärin, jonka puitteissa tietyt tanssityylit ovat kehittyneet edelleen improvisoiden...
Ns. tanssikoulut ovat pyrkineet vakioimaan olemassaolevia tanssityylejä luoden kuvaa siitä, kuinka tansseilla olisi olemassa tietyt kuviot ja askelsarjat, joilla kyseisiä tansseja tanssitaan.
Tämä vakioiminen on ollut voimakkaimmillaan ns. kilpatanssissa (vakiot/lattarit), jossa aikaisemmin hyvinkin vapaasti tanssitut tanssit ovat saaneet tietyt 'oppimäärät', joiden mukaan tulisi näissä tansseissa edetä.
Täsmälleen samaa ajatustapaa ajetaan esimerkiksi lava ja r 'n' s -puolella ns. vapaasti tanssittavissa tanssilajeissa, kun 'tanssikoulut' tasoryhmittävät kurssejaan edellyttäen tiettyä 'oppimäärää' ennenkuin voi edetä seuraavalle tasolle.
Kyseessä on paljas kategorisointi siitä, miten kyseistä tanssia tulisi tanssia. Silti väitetään kyseessäolevan 'vapaasti tanssittavissa oleva tanssi'. Onko tanssi edelleen 'vapaa', jos siihen on määritelty selkeät vaatimukset siitä, miten kullakin tasolla tulisi tanssia?
Tällaisellä ns. tanssikoulujen määrittelyllä monet aiemmin improvisointiin perustuneet tanssityylit on siis 'kaavoitettu' raameihin, joihin jokaisen tanssikoulun kurssilla olevan tulisi pyrkiä.
Esimerkiksi autenttisessa lindy hopissa tämä on täysin päinvastainen oppimistapa kuin aikoinaan lindy hoppia opittiin. Lindyä opittiin tuolloin yrittämisen ja erehtymisen metodilla: jos näki jonkun tekevän mielenkiintoisen askelsarjan/kuvion ym., koetti joko kopioida suoraan tai sitten pyysi näyttämään tuon uudelleen.
Tällainen oppimistapa synnytti uusia variaatioita, jotka aikaansaivat tanssin kehittymisen, sen sijaan, että olisi opeteltu jonkun toisen tapa tanssia sellaisenaan. Tämä olisi johtanut hyvin nopeasti lindy hopin tyylien kuihtumiseen, mitä on nähtävissä nykyajan lindyssä, jossa pyritään yhä useammin jonkun suositun lindy-tanssijan tanssityylin kopioimiseen, jonka jälkeen on runsaasti kopioita ja kopion kopioita. Missä on luovuus ja omalaatuisuus tällöin? Laji ei kehity pelkällä kopioinnilla.
Itse asiassa entisajan lindy hopissa ei ollut edes mitään vakioituja tyylejä tehdä esimerkiksi swingoutteja tai muita kuvioita. Useimmilla oli omanlaisensa tyyli tehdä kuvionsa ja askeleensa, joita kehittivät tässä kontekstissa eteenpäin. Tarvittaessa hyvä lindytanssija kykeni myös replikoimaan toisen tyyliä, jos halusi ja luomaan runsaasti variaatioita omista jipoistaan.
Yksinkertaisesti sanoen lindy hopissa ei ollut mitään 'yksi tyyli sopii kaikkeen' -ajattelua.
Sama päti myös latinalaistansseihin, joista nykyään valitettavasti on tullut ns. kilpatanssin johdosta kaavoihin kangistuneita tanssityylejä, joissa luovuus ja näihin lajeihin aikoinaan keskeisesti kuulunut improvisointi on ajettu alas lähes kokonaan. Näitä lajeja ei taideta enää tanssia kuin ko. lajien syntymämaissa alkuperäiseen viittaavalla improvisoivalla tyylillä.
Sama koskee myös mambon perillisiä, nykyajan salsatyylejä, joissa on ainakin ns. LA ja New York -salsatyyleissä hävitetty lähes täysin mamboon aikoinaan kuulunut liikekielen rikkaus upottamalla näihin tyyleihin ns. ballroom-tanssin liikekieli pystyasentoineen ja vientiseuraamisineen sekä yläkehon liikkeen minimalisoimisineen. Kuubalaisessa salsassa on onneksi vielä havaittavissa mambon liikekielen rikkautta, joskin siinäkin on näkyvissä ajatustapaa opettaa sitä hyvinkin koreografisoiden.
Jokaisen joka haluaa nähdä, miten todella esimerkiksi mamboa ja lindy hoppia tanssittiin esimerkiksi Savoy Ballroomissa Harlemissa ja Palladium Ballroomissa New Yorkin downtownissa, kannattaa katsoa 'Spirit Moves'-dokumenttifilmisarja (kolme osaa). Tämä avaa todella hämmentävän ja kiehtovan näkymän 1950-luvun alun kyseisiin tanssityyleihin. Noita katsomalla todella ymmärtää, miten merkittävää oli improvisointi ja rytmin hallinta menneisyyden tanssityyleissä, mikä nykyajan kuvio- ja tekniikkakeskeisessä maailmassa on päässyt lähes unohtumaan.