[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Muistiinpanoja kilpatanssileiriltä (vakiot) [Tanssilajit] (Tomy 2008-08-14 22:07)


Tyttöparin tanssista ja kemiasta

Pia M
2008-08-15 15:54

Kontaktikeskustelu poikii jatkopohdintaa.

Annoin tuossa hiljan kolmen tunnin lavatanssi-preppauksen daamille jonka tuttavat olivat esittäneet hänelle haasteen lähteä lavatansseihin. Daami oli käynyt tansseissa viimeksi 15 vuotta sitten.

Preppauksessa keskityimme seuraamiseen ja yleisimpien lajien perusrytmiikkaan, toki kuvioitakin oli aika paljonkin mutta en niitä erikseen daamille neuvonut, vaan pyrin saamaan hänet seuraamaan ne ajattelematta sen kummemmin asiaa. Lahjakas ihminen, osasi hyvin.

Mutta se jatkoajatus: ollaan muutamaan otteeseen MVaarin kanssa pohdittu, miksi naisparin tanssi on aina eri näköistä kuin sekaparin, vaikka vievä nainen osaisikin roolinsa, ote olisi kohdallaan ja tanssi sujuisi ihan hienosti. Mikä on se ratkaiseva ero? Onko se viejän asento, kehon käyttö vai mikä?

Vai voisiko olla kyseessä yksinkertaisesti kemia-asia: nainen ei tule naisen lähelle yhtä luontevasti kuin miehen lähelle. Vaikka olisi hyvinkin läheisessä otteessa, on asennossa jonkinlaista varautuneisuutta, ikään kuin kyse ei olisikaan "oikeasta" tanssista vaan jonkinlaisesta sijaistoiminnasta, mieshakijaa odotellessa?

Täytyy myöntää, että itseäni ainakin hiukan ujostuttaa painaa tissit tissien lomahan.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]