Lähilavakierros Kallioniemi-Turkia-Tirva [Tanssipaikat] (MLeena 2008-08-11 16:54)
Reissun jälkeen jaksoi vielä joka ilta tanssimaan lähteä, tänäänkin vielä vapaisiin harjoituksiin.
Kallioniemessä Tulipunaruusut soitteli nopeaa humppaa koko illan (tai ainakin siltä tuntuu), väliaikamusiikki onnetonta. Arvosana musiikille 6. Muuten Kallioniemi tietenkin edelleen ympäristöltään kunnossa terasseineen ja jokimaisemineen.
Turkia lavalla Helmi saa arvosanan 8. Ihan ok musiikkia ja varmaan kaikkia lajejakin. Mutta ei ihan kiitettävään sentään yltänyt. Turkian lava on oikein perinteinen kesälava ja poikkeus siinä mielessä, että lavalla oli paljon nuoria - ei kuitenkaan tanssimassa, vaan hengailemassa, kuten ennen vanhaan. Ihan tuli hyvälle mielelle, kun muisteli omia nuoruusajan tanssilavoja. Tutustumisen arvoinen paikka - evässuosituksin kuitenkin, vaikka eihän sitä koskaan tiedä, ketä tapaa. Hakurivi on.
Tirvalla Omegan kaksi ensimmäistä tuntia saa arvosanan 10, mutta Eijan tullessa mukaan kuvioon lajivalikoima muuttui ja arvosana laskee 8:aan. Samboja oli ihan liikaa - ainakin neljät! Loppuiltakaan ei nouse alkuillan tasolle, harmi. Mielestäni kaksi ensimmäistä tuntia oli tanssijoiden taivas - kaikki tanssilajit hyvin soitettuna ja hyvällä väliaikamusiikilla täydennettynä.