Seinähullut (ja) Finkut Jenkkapirtin naistentansseissa [Tanssipaikat] (Aito 2008-08-08 8:44)
Kukaan ei saa vetää tuosta otsikosta hernettä nenään, sillä Finkut ei ole mitään Seinähulluja, mut oli ihan pakko vähän vitsailla ;) Eilen ainakin loman jäljiltä poikien soitto kuulosti tosi hyvälle. Myös Seinähulluista tykkäsin tosi paljon, varsinkin niistä muutamista nopeimmista missä tuli aivan sellainen bailaus-pakko. Jalat aivan väkisin nousivat pari senttiä maasta irti ja ylävartalo hytkyi kuin milläkin sätkyakalla ja suu oli leveässä hymyssä. Mä tykkään puhaltimista kuin hullu puurosta ja sen takia kaikki bändit missä on puhaltimia mukana vähänkin enemmän ku yks, tekee muhun vaikutuksen. Niin teki eilenkin :)
Mut ihan alkuun. Savolainen on siis mummolassa (lastensa, ei omassaan) ja mä jäin eilen ihan yksin kun poikakin lähti viikonloppua viettämään toisaalle. Töiden jälkeen nukuin päiväunet ja olin herättyäni aivan sekaisin. Meinasin jo perua koko tanssiin lähdön, ihan ku en olis heränny lainkaan. Mietin kauhuissani että mitä minä teen Finkkutansseissa missä on miljoona huippunaista juoksemassa pikavauhtia niitä miehiä kiinni. Mutta kun minulle oli kerrankin tarjottu kyytiä, ettei tarvinnu yksin ajella (tosin matka on ihanan lyhyt) niin päätin sitten kumminkin lähteä. Hiuksia pinneillä ylös laittaessani mietin että tunteekohan mua kukaan kun hiuksistani on tullut melkein mustat. Mietin että nyt tulee testattua sekin, kumpana pääsee paremmin miestenhaulla tanssimaan, vähän vaaleampana vai tummana.
Ensimmäinen yllätys Jenkalle päästessä oli se, että auto jouduttiin jättää tosi taakse. Olin varma että lippuluukulla on sata ihmistä ennen meitä, mutta totuus oli toinen: vain yksi meitä ennen. Toinen ihmetys oli sisällä: paikalla ei ollutkaan kaamean paljon ihmisiä eikä sitä tunnettua Finkku-ahdinko-tungosta tullut koko iltana. Kolmas ihmetys oli kun pääsin parketille: lattia oli aivan törkeen liukas. Mulla oli tasan samat kengät kuin viikko sitten mutta sille lattialle oli tehty jotain, se oli niin liukas että alkuun piti varoa jokaista askeltaan. Neljäs yllätys oli että niitä tuttuja miehiä oli yllättävän paljon ja jopa minä ehdin heitä hakemaan. Viides yllätys oli, että tuttuja naisia oli paljon paikalla, joten jos ei humppa kiinnostanut, niin sitä pystyi taitavasti elämään sosiaalista elämää siellä naistenrivissä. Tosin kun pääsin kunnolla vauhtiin, en sitten meinannut malttaa taukoja pitääkään, kaikki polkat ja masurkatkin vedin ilman juomataukoa. Kotimatkalla kyllä oma mehu maistui taivaalliselta :D
Huomasin että tuttuja oli niin paljon etten ehtinyt ennen miestentuntia = 2 tunnin aikana hakea edes kaikkia ketä olisin halunnut. Joitain piti hakea juoksujalkaa peläten koko ajan kaatuvansa sen lattian liukkauden vuoksi, mutta pari kertaa riskin otto kannatti. Sitten alkoi miestenhaku joka on aina naistentansseissa se mitä odottaa pelonsekaisin tuntein. Nimittäin vaikka olis miten kivaa ollut alkuillasta monta kertaa on käynyt niin että jos oma Rakas on ollut mukana, niin vain hän on hakenut mua takaisin. Ei tosin Jenkalla ole näin käynyt, mutta muualla Suomessa. En ole kelvannut tuntemattomille miehille naistentanssien miestentunnilla oikeastaan missään, joten taas sama pelko meinas hiipiä puseroon että mitä jos ei haetakaan. Pelko oli kyllä turha, sillä joka ikisen kappaleen miestentunnilla minä tanssin. Kaksi kertaa oli jopa 2 miestä yhtäaikaa hakemassa. Ohhoh. Miestentunnin ehdoton kohokohta oli Finkkujen soittamien salsojen tanssiminen. Voi viude. Mä tuijotin tätä tämänkin palstan miestä suoraan silmiin koko kaks kappaletta ja ajattelin että en saa seota askelissani. Ja en seonnut. Se oli NIIN IHANAA!!!!!!! Aivan siis huippua. Ja en ollut tätä miestä ees itse hakenut sitä ennen. No korjasin sen sitten miestentunnin jälkeen kaksikin kertaa, kylläpä on hyvä mies viemään esim minun lempikipaleita hitaita valsseja.
Lattian liukkaus pikkuhiljaa väheni tai sitten siihen tottui. Mua pelotti se liukkaus niin että pidin lähes koko illan silmiä kiinni, kun pelotti että jos nään että joku pari tulee päälle, otan harha-askeleen ja silloin mennään. Tosin oli kyllä hyviä haettaviakin joiden kanssa silmät menee melkein väkisin kiinni.
Musiikki oli siis erinomaista. Miehet joita hain, oli erinomaisia ja oma fiilis kotiin lähtiessä oli erinomainen. Voi että. Ainoa miinus tietysti illassa oli se, että Savolainen on vieläkin poissa kotoa ja ei ollut paikalla. Ikävä on ihmeellinen asia: kotona tuntuu että pää räjähtää ikävästä, mutta kun pääsee ihmisten ilmoille (esim tanssimaan) sen jotenkin unohtaa. Saa nähdä kuinka mun ikävänsietokyvyn käy tänään kun lähden Syke-tansseihin Paville. Voipi olla ettei oo tuttuja eikä hakijoita, jolloin ikäväitku voi tulla penkissä istuessa. Onneks tiiän että SP:kin pääsee tänään tanssimaan, siitä tulee vähän parempi olo. Rakkaita terveisiä lähettelen sinne Pohjois-Pohjanmaan suuntaan <3 <3 <3 <3
Nyt varmasti jokainen on lukiessaan miettinyt että onko sillä värillä nyt sitten väliä, siis että haetaanko vai ei, niin voin sanoa että ainakin eilen tuntui siltä että värillä on todellakin väliä :) *juoksee heti kauppaan ostamaan mustaa hiusväriä koko kaapin täyteen* Tänään voi tietty olla jo toinen ääni kellossa, mutta toivossa on hyvä elää :)