Ihan kivat jortsut Jenkkapirtillä (naistentanssit) [Tanssipaikat] (Aito 2008-08-01 10:34)
Minun ei pitänyt lähteä mihinkään eilen illalla, mutta kun olin ollut lasten käytettävissä ja lasten kanssa Tykkimäen huvipuistossa koko päivän, ajattelin itsekin kaipaavani vähän piristystä. Siispä illalla jääkylmän suihkun kautta hameeseen ja menoks. Oli vähän olo, että illasta ei tulisi hyvä, varsinkin kun viikko sitten siellä oli minulla aivan huippuhuippuhuippu tanssit. Päivän ulkonaolokaan tuossa auringonpaisteessa ei ollut mitään ihan kevyintä hommaa, mutta kahvi piristi ja niin sitä kahdeksan jälkeen seistä törötin Jenkan naistenrivissä.
Tuttuja miehiä näkyi paikalla olevan mukavanlaisesti ja myöhemmin tuli lisää. Vaan ainakin yhden miehen kohdalla totuus oli tarua ihmeellisempää. Edellisenä torstaina ei ollut huippunaisia paikalla lähimainkaan niin paljon kuin eilen ja totesin jossain vaiheessa iltaa itselleni, että turha noiden parempien kanssa on lähteä kilpasille, haen niitä ihania miehiä sitten joskus toisella kertaa. Onneksi minullekin jäi eilen niitä haettavia vielä ihan kiitettävästi, vaikka olisinkin halunnut tanssia ainakin tämän yhden miehen kanssa enemmän kuin eilen tanssin, olihan edellisviikollakin ollut niin namuja hetkiä. Vaan aina ei voi voittaa, eilen moni nainen oli minua vikkelämpi ja sen sitten hyväksyin. Eikä tullut edes paha mieli, luovutin tuon miehen hakemisen nimittäin jo hyvissä ajoin ja keskityin niihin muihin ihaniin miehiin mitä oli paikalle tullut. Ja jos naistentansseissa lasketaan illan onnistuminen sillä haetaanko sitten miestenhaulla, niin eilen ja viikko sitten tansseissa ainakin sillä perusteella ajateltuna oli erittäin onnistuneet tanssit. Kaunis kiitos siis vain teille jotka haitte eilen takaisin, kiitos myös teille jotka meinasitte hakea, mutta ette ehtineet ;D
Musiikki oli hyvää. Pekka Niskan Poikia on tosin tullut nähtyä jo aika usein viime aikoina, mutta silti poikain pilke silmäkulmissa oli taas aika ihanaa. Ja musiikki hyvää. Tomi Markkolakin oli taas oma itsensä, tykkäsin varsinkin hitaista valsseista ja yksistä ihanista slovareista loppuillasta. Aaaaaaaaaah. Tuttuja naisia oli paljon paikalla, kiva oli jutustella monen kanssa. Monen kanssa jäi juttelemattakin, heillä oli niin kiirus ;) Harmi, mutta toisella kertaa sitten.
Tanssijoita oli eilen aika paljon vähemmän kuin viikko sitten Souvaritansseissa, mutta se takasi enemmän tilaa. Minä suljin silmäni ja annoin mennä, lähes jokaisen tanssittajan kanssa. Kyllä se on vaan hieno tunne, kun voi luottaa viejäänsä niin että voi mennä silmät kiinni ja nauttia siitä fiiliksestä mikä tulee. Eikä minusta Jenkalla ollut edes niin kuuma kuin olisi voinut olla, tuolla säällä.
Paikalla oli "mies menneisyydestäni". Mies jonka kanssa on tunnettu kohta 20 vuotta ja se on aika pitkä aika se. Hassua miten elämä on kuljettanut ja miten ajatuksia herättävää voi pienet juttutuokiotkin olla. Ihanaa että ystävyydet säilyy, vaikka elämä heittelee välillä miten sattuu.
Puolen yön aikaan sain tarpeekseni ja lähdin hyvillä mielin mutta väsyneenä kotiin päin ajelemaan. Taas oli Savolainen laittanut yöpalat valmiiksi ja unta sainkin jopa 6h ennenkuin piti nousta lapsen vuoksi ylös. Hyvillä mielin sitten tänä aamuna leivoin pullaa ja laitoin ruokaa - kyllä se vaan niin on, että kun vähän pääsee tuulettumaan, niin kotihommatkin luistaa taas mukavammin :)