Unelmavävyt [Musiikki] (Päivi 2008-07-28 0:53)
Itse olin Unelmavävyjen keikalla Laurilan lavalla, Marttilassa, 28.06. Tanssiseura Sekahaku piti ennen tanssien alkua noin 1,5 tunnin salsakurssin. Kurssi oli varsin antoisa, kiitos siitä, mutta valitettavasti lähes kaikki tuolla opittu on pyyhkiytynyt mielestä pois (höh).
Odotukset tanssi-illan suhteen olivat vähän liiankin korkealla, johtuen mm. mielikuvasta Unelmavävyistä, mitä lisäsi osaltaan edellä mainittu kurssi. Muusikot olivat varsin ammattitaitoisia ja musiikki soljui vakaasti eteenpäin. Joissakin tanssillisissa kappaleissa, joita oli luvattoman vähän, tempoa voisi hieman laskea.
Valitettavasti ohjelmisto koostui pääsääntöisesti, Päivin jo edellä mainitsemasta, beat yms. musiikista, ja niitä tuli yleensä useampi peräkkäin väliaikamusiikkia myöten. Olisikohan sillä jotain tekemistä ohjelmiston suhteen, kun bändissä on ainakin osittain miehistö vaihtunut? Ohjelmisto ON mennyt huonompaan suuntaan, ja soittajat soittavat enemmän itselleen kuin maksavalle yleisölle.
Oli muuten ensimmäinen kerta kun olen poistunut tanssipaikalta ennen kuin kellon viisarit ovat näyttäneet 23:00. Olin todella pettynyt tanssi-iltaan, enkä suinkaan ollut ainoa paikalla olleista. Purin hieman mieliharmiani paikalliselle henkilökunnalle, vaikka syy ei olekkaan heidän. Syyn voin laittaa surutta alueella toimivaan isoon ohjelmatoimistoon, joka määrää ko. lavalla aivan kaikesta.
Osaanpahan vastaisuudessa välttää kyseisten taiteilijoiden rytmittämää tanssi-iltaa/-paikkaa.
Nähdään kesälavoilla!