Valasrannan kuulumisia [Tanssilajit] (MLeena 2008-07-22 11:30)
Terveisiä matkalta Eura-Rauma, aamuteet kahvila Roosassa mansikkaviinerin kera on nautittu (paikkaa voi suositella lämpimästi).
Tämä on turistipäivä. Kolme leiripäivää on takana.
Porukkaa on kursseilla aivan liiaa! Hyvästä opetuksesta ei pääse nauttimaan kunnolla. Ja kolhuja jalkaan tuli eilen pariinkin otteeseen. Kusseille pitäisi suositella kaikille pehmeitä tossuja, kovakantaiset miestenkin kengät voivat olla todella vaaralliset.
Kuten on aikaisemminkin täällä kirjoitettu, taito ei kaikilla jatkotasolaisilla ole ollut kovin hyvä. Mutta vaikeahan sitä on henkilön itsensä tunnistaa.
Muuten on ollut ihan mukavaa.
Valasrannan lauantain iltatanssit olivat ruuhkaiset - ei kiva. Musiikkikaan ei aivan omaan makuuni.
Sunnuntaina ja maanantaina iltatansseissa pääsikin sitten nautiskelemaan väljällä lattialla hyvien viejien sylissä, kun paikalla oli ehkä puolet kurssilaisista. Tutustumistanssien hakujärjestely takasi myös kaikille tanssimahdollisuuden tasapuolisesti.
Lihashuoltohetket ovat olleet todella hyvät, suosittelen kaikille leireille.
Taitaa Rauma lähestyä, joten päätän raporttini tältä erää tähän.
PS Täällä sataa, toivottavasti aurinko tulee esiin järvitansseihin mennessä.