[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tirvan kylällä [Tanssipaikat] (Maalaisvaari 2008-07-21 1:59)


Tirvalla toiskertalaisena

Pia M
2008-07-21 2:39

Maalaisvaari se lähti Tirvalle eikä jättänyt muijaansa kotiin, joten siellähän mie olin myös :-)

Kerran aiemmin olen tuolla käynyt, silloinkin samassa seurassa. Viihtyisä paikka, molemmat kerrat kun siellä olen ollut ovät jättäneet saman muistikuvan: kuuma ja kostea, kuin Mombasa...

Muistelisin että viimeksikin oli samanlainen tilanne: ei tungosta. Sopii meikäläiselle kauhean hyvin. Nyt alkuillan vähäinen väkimäärä oli tosiaan melkein sääli, koska Resiina oli oikeasti hyvä. Jos Tnettiläiset etsivät toistaiseksi tuntemattomampia mutta hyviä orkestereita, niin tänä kesänä kannattaa käydä tsekkaamassa Juha Metsäperä ja Resiina. Ensi kesänä saattavat jo alkaa olla liian suosittuja ;-)

Kun saavuimme paikalle, osui ensimmäisenä silmiin Humppis. Pikku hiljaa sitten katse tavoitti muitakinn tuttuja. Ja sen verran oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, että lavanreunan kommentaattorikin oli saatu paikalle. Muutamaan otteeseen esiintymislavan vasemman puolen, siis miesten puolen, ohi tanssiessamme huomattiin että eräs tanssinettipiireissä mainetta niittänyt hahmo kommentoi menoa(mme) asiantuntevasti vierustoverilleen. Hyvähän se on, että kommentoidaan, terveisiä vaan ;-)

Väen vähyydestä huolimatta tunnelma oli kyllä kuin isommissakin tansseissa, koska kontaktia otettiin useampaan kertaan potkuin, kyynärottein ja tallomisin. Suuren maailman tyyliä tässäkin. Sattuneesta syystä siis istuimme pitkän aikaa jäähypenkillä katselemassa miten muu tanssiväki konkkasi menemään.

Kauhun hetkiä koimme, kun pieni noin 7-vuotias tyttönen juoksenteli muun tanssiyleisön keskellä. Tyttö selvästi nautti liikkumisestaan muiden mukana, ja kiersi lattiaa ihan oikeaan suuntaankin, jenkallakin piti toista kättään lanteella kuten muutkin, MUTTA! Kun meihin aikuisen mittaisiinkin törmäiltiin ja jaloillemma tallottiin, niin kuka tanssipari osaisi katsoa niin alas...???

Olen omatkin lapseni ottanut mukaan lavoille, mutta olen aina sanonut että lattialle ei mennä juoksentelemaan koska aikuiset eivät aina osaa tai muista varoa pieniä. Moneen otteeseen sydäntä kylmäsi tuon pienen tytön puolesta, mutta selvisi vissiin sitten kolhuitta. Hyvä niin.

Loppusaldona siis, että Tirva on kiva paikka, vaikka siellä myydäänkin sillivoileipiä anjovisleipinä, ja että Juha Metsäperä ja Resiina on ehdottomasti tanssikansan kannatuksen arvoinen.

Ja että Maalaisvaari on rakas :-)

Edellisestä Tirvan käynnistä onkin jo melkein neljä vuotta aikaa, rapsat sieltä löytyy täältä.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa palstalla] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]