Savolaiset reissussa - osa 1 [Tanssipaikat] (Aito 2008-07-18 13:14)
Vihdoin koitti Savolaisellekin kesäloma ja heti loman aluksi lähdettiin käymään Tukholmaan ilmaiselle matkalle hyvitykseksi edellisestä reissusta. Ilmat oli suotuisat ja kun sunnuntaina päästiin kotiin, ei muuta kuin kassin purku ja saman tien 3 kesälomakassin pakkaus ja matkaan kohti Seinäjokea, missä oli juuri loppuneet tangokarkelot. Poika meni isänsä luo kesälomalle ja me pääsimme Savonpoejan kanssa kahdestaan kesälomareissulle. Sunnuntai-ilta meni siskon perheen luona saunoen ja kuulumisia kertoen.
Maanantai-iltana oli mahdollisuus lähteä tansseihin. Kurikassa, 30km päässä majapaikasta oli naistentansseissa kerran hyväksi havaittu Myrskytuuli ja sinne piti sitten lähteä siskon ja SP:n kanssa, miehen ollessa kuskina. Alkuun näytti hiljaiselta vaan silti tuttuja oli meillekin paikalla. Aidot halit tuli siis vaihdettua ja mieli oli koko illan tosi hyvä. Tanssivia miehiä ilmeisesti vähän vähän koska en onnistunut pitämään Savolaista koko iltaa itselläni, tosin niin ei ollut tarkoituskaan. Siskokin innostui hakemaan miehiä niin että kun sitten yhden aikaan oltiin pois lähdössä, olisi sisko vielä jäänyt tanssimaan. Myrskytuuli oli todella hyvä, vielä parempi kuin ensimmäisellä kerralla kuultuna. Tyttöparilla tuli mentyä niin jenkat kuin polkatkin, harvinaista herkkua tuo polkka ravintolassa. Loppuillasta parketti oli jopa niin täynnä että ihan tungostakin tuntui olevan. Kokonaisuudessa erittäin hyvä lomanaloitustanssit, hyvillä mielin nukkumaan.
Tiistaina matka jatkui Pohjanmaalta Pohjoispohjanmaalle anoppilaan. Tiistai-iltana olis ollut Pyhäsalmessa tanssit, vaan jätettiin ne väliin. Keskiviikkona sitten lähdettiin shoppailee vähän Ouluun ja käytiin Savolaisen sukulaisissa kylässä. Ai mahdoton miten suloinen pikkupoika siellä olikaan vastassa. En olis malttanu lähteä ollenkaan tansseihin, vaan Hietasaari kutsui. Orkesterina oli yksi meidän suosikeista Varjokuva, uusi levykin komistaa nyt levyhyllyä. Illan aikana kuulimme usean kerran siitä että ihmiset ei olleet ikinä nähneet Varjokuvaa. Aika ihmeellistä, etelässä asumisessa on siis paljon hyviä puolia. Hietasaaren tanssit oli naistentanssit nekin. Savolainen ei Hietsussa ollutkaan koskaan käynyt, minä joskus nuorena tyttönä oon siellä suunnalla tanssahdellut muutaman kerran, mutta yhteisenä tanssipaikkana tämä olis siis uusi, niinkuin tuo Pitkä Jussikin maanantaina. Alkuun tanssittiin yhdessä, vaan sitten päätettiin kokeilla pääsisikö Savolainen tanssimaan - no pääsihän hän. Tuttuja oli tuollakin lavalla, ihan nauratti että ei ole kaupunkia tai kylää missä ei tanssituttuja tulisi vastaan. Minä hain kovasti miehiä ja ajattelin että ei voisi viime kesän Pyhäsalmen miestentunnin kurjuus ainakaan huonommaksi mennä, vaan voisin sanoa että kyllä voi... Taaskaan kukaan muu kuin Savolainen ei hakenut miestentunnilla. Ei kun hakipas, mutta minä en ollut tätä miestä hakenutkaan. Eli siis nämä tanssithan olikin paremmat kuin viime kesänä Pyhäsalmessa jossa miestentunnilla ei kukaan muu hakenut kuin SP. No hyvä mieli jäi kuitenkin tansseista, paljon saatiin nimittäin tanssia yhdessä ja mukavia uusia kokemuksiakin tuli. Viehättävä paikka tuo Hietasaari on, hyvin toimi ilmastointikin. Lämmin kiitos vaan kaikille keitä nähtiin ja keiden kanssa tanssittiin. Tullaan varmasti jonain toisena kesänä uudestaan. Yöllä sitten ajeltiin 130 km anoppilaan takaisin yöksi ja mukava ilma olikin ajella.
Torstaina meillä piti olla huilipäivä. Mutta kun tehtiin kuusi tuntia puusavottaa ja joka paikka oli hellänä ja arkana ja kipeänä työnteosta, päätettiin lähteä Vihreille Niityille elvyttämään työstä väsyneitä lihaksia ja nauttimaan yhdessä olosta ja hyvästä musiikista. Musiikista vastasi PNP sekä Helmenkalastajat. Me lähdettiin nimittäin pois klo 23 kun oltiin jo 4h vedetty hiki hatussa parketilla, kun Marita Taavitsaisen bändi vasta alkoi roudata kamojaan lavalle. Tuttuja oli tuollakin paljon liikenteessä, toiset tervehti iloisesti tervehtien, toiset lämpimästi halaten ja toiset päätään toiseen suuntaan kääntäen, tapa se on sekin ;D Alkuun tuntui ettei iso parketti luista mihinkään vaan kun järjestysmies tuli paikalle kahden kahvipaketin kanssa ja laittoi luikastetta lattiaan, jo alkoi tennareillakin pystyä tanssimaan. Koko ilta nupusteltiin kahdestaan, tietty tarvittavat halaukset käytiin tekemässä (siis minä halasin, Savolainen kätteli) myös orkan pojille. Oikein ihana ja mukava tanssi-ilta ja ihmeen hyvin jaksettiin tanssia tuollaisen rankan työpäivän jälkeen.
Tänään saatiin loput puutyöt tehtyä, nyt voikin lähteä juoksulenkille elvyttämään lihaksiaan. Illalla sitten tanssimatkailu jatkuu Puistorinteelle Kiuruvedelle, mutta siitä sitten enemmän seuraavassa raportissa.
Pohjois-Pohjanmaa hiljenee hetkeksi.
-Aito ja Savonpoeka-