[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tampsalla =( [Tanssipaikat] (Maalaisvaari 2008-07-18 1:31)


Tampsalla ei, Kallioniemessä kyllä

MLeena
2008-07-18 9:32

Ei sitten ollut Tampsan esiintyjäjoukko ottanut opikseen keväisistä arvosteluista! Muistelen kirjoittaneeni, ettei enää suoraa (siis Neljänsuoraa), joten Tampsalle ei kimppakyyti olisi suunnannut, vaikkei Kallioniemen juhlatansseja olisi ollutkaan.

Kallioniemessä Sinitaivas soitteli tuttuun tyyliinsä tanssittavaa musiikkia. Ja kaunis kesäilta antoi oman mukavan lisänsä upealle jokimaisemalle. Eivätkä tutut tanssimiehet pettäneet tälläkään kertaa, vaikka epätavallisessa tanssiasussa paikalle meninkin. Ärrän avustuksella sain uuden bongauksenkin.

Juhlatanssit tietenkin hieman muuttivat tanssiväen koostumusta. En ollut alusta asti paikalla (pesäpalloakin pitää muutama kerta kesässä ehtiä katsomaan), joten en tiedä, muistettiinko 60 vuoden takaisia lava-aktiiveja.

Illan aikana oli epätietoisuutta lavan historiasta. Tässä lyhyesti seuran puheenjohtajalta saatu tieto: Lava rakennettiin ensin toiselle puolelle Kymijokea vuokramaalle. Vuokrasopimus oli loppumassa ja seuralla oli lahjoitusvaroja, joilla ostettiin nykyinen maa-alue. Lava siirrettiin 1960-luvun puolivälissä Kymijoen yli. Seuran toiminnassa oli tuolloin mukana paljon väkeä Korian pioneeripatteristosta, joten ammattitaitoista siirtovoimaa oli käytettävissä.

Tässä historiasta englanniksi: http://korianponsi.sporttisaitti.com/kallioniemi/kallioniemi_review/


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]