Korkokengän merkitys [Varusteet] (Casimir 2008-07-10 11:14)
Casimir kirjoitti myönteisesti korkokengistä. Korkkarit tuntuvat olevan kiinnostava aihe, josta puhetta piisaa.
Otan tässä lähinnä visuaalisen vaikutelman tarkasteluun. Minusta naisen tyylikkääseen pukeutumiseen korkkarit sopivat yleensä mainiosti. Jotkut naiset pystyvät myös tanssimaan niillä hyvin ja näyttävästi. Niissä tansseissa, joissa lantion liikettä korostetaan, korkkarit auttavat omalta osaltaan lantion keinuvuutta. Ainakaan minä en jätä daamia hakematta siksi, että hän käyttää korkokenkiä. Korkojen käytössä ja käyttämättömyydessä on epäilemättä monta osatekijää. Jos mm. daami on pitkä, voi korkokenkien karttaminen olla luontevaa, lyhyelle korkokengät taas voivat sopia paremmin.
Tässä asiassa kuten kaikessa muussakin on syytä käyttää tervettä järkeä, jos sellaista sattuu olemaan. Kokemattoman tanssijan ei pidä käyttää korkkareita eikä myöskään ruuhkatansseissa. Erityisesti piikkikorko voi olla suorastaan tappoväline, jos silla astuu toisen jalan päälle.
Itse en miehenä käytä korkkareita, mutta usein nykyään on tansseissa mukana pohjan pitävyyden osalta kahden erilaiset kengät. Eilen viimeksi kävi niin, että loppuillasta kävin vaihtamassa nahkapohjaiset tanssikengät kumipohjaisiin. Kaipa naisetkin voivat tehdä ja tekevätkin vastaavaa säätämistä illan kuluessa, jos tarvetta on. Yksi säätökohde voi olla korkojen pituus.