Ninni [Tanssijat] (Pia M 2008-07-08 12:33)
Omistan yhden säikeen Joensuun kautta tutuksi tulleelle uudelle ystävälleni Ninnille, mielestäni hän sellaisen ansaitsee. "Ninni" ei toki ole oikea nimi. - Tuskin muissa olosuhteissa olisin Ninniin tutustunutkaan, kuin tanssileirin luokkamajoituksessa. Minä jatko-konkaritasoa, hän aloittelija, asumukset ihan eri puolilla maata.
Liittyy vähän siihenkin, kun aina välillä käymme keskustelua ajoittelevista tanssijoista ja asenteista aloittelijoihin.
Ninni on kolmen ja neljän kympin väliltä, ei koskaan tanssinut eikä harrastanut liikuntaa sen kummemmin. Nyt vuoden verran on ollut tanssikärpäsen puremana, ja tanssiin hänet ajoi sinällään hyvin epäonninen juttu kuin liikenneonnettomuus, jonka kautta oli sairaslomalla vuoden erinäisten tukirankavammojen takia. Ainut sallittu liikuntamuoto oli rauhallinen tanssi.
Näin paljon tanssineelle ja tanssilavojen monet koukerot jo itsestäänselvyyksinä ottavalle aloittelijan ajatusten kuunteleminen ja harjoittelun seuraaminen oli hyvin kasvattavaa. Toki puhumme palstalla paljon aloittelevien (nais)tanssijoiden tanssiin pääsystä, sen merkityksestä ja vaikeudesta, mutta ihan livenä vierestä seurattuna ja tuntemuksia kuulleena aihe kiteytyy...
Kun me paljon tanssineet naiset kyllästymme odottelemaan hakijoita jo kolmen istutun kappaleparin jälkeen, istuvat nämä aloittelijattaret monesti illat pitkät ja ovat iloisia jokaisesta lattialle pääsystään - monesti kerrat on laskettavissa korkeintaan kahden käden sormilla per ilta. Me murjotamme ja koemme iltamme olleen huono, jos meitä haetaan miesten haulla vain viisi kertaa, aloittelijatar laskee eri mittarilla - vaikka toivoisi saavansa tanssia paljon, paljon enemmän.
Me paljon tanssineet patistelemme aloittelijattaria hakemaan itse. Mutta emme aina näe tilanteita aloittelijattaren silmin. Moneen otteeseen kuulin Ninnin toteavan, kuinka hän meni täysin lukkoon katsellessaan taitureiden tanssia lattialla, hän alkoi pelätä hakuja koska tiesi ettei pysty samanlaiseen tanssiin kuin nuo taiturit, eikä uskaltanut hakea ketään samasta syystä. Pelko oli ihan aitoa ja minusta ymmärrettävää. Oli valtava sääli katsella Ninnin mielen palavan lattialle, ja hakujen menevän kerran toisensa jälkeen ohi.
Ninnissä kohtasin myös lahjakkaan tanssijan - oikeasti. Hän ei osannut selittää miksi, ei tiennyt musiikin teoriasta mikä on isku, mikä on tahti, mutta kuuli milloin on lähdettävä liikkeelle, ja hänen rytmitajunsa oli loistava. Askelet upposivat ensi näyttämällä, samoin kuviot, käännössuunnat, vaste, seuraaminen. Kun tanssitin Ninniä cha chaalla Liperissä, näytin hänelle tytön vastapäivään käännöksen kerran jonka jälkeen kuvio sujui ongelmitta. Kuinka paljon enemmän Ninni olisi leiristään oppinut ja harjaantunut, kun iltatansseissa olisi ollut enemmän lattialla...!
Muuan lisärasite Ninnillä oli koko. Ulospäin ei voinut tietää, että kolmen kuluneen vuoden aikana painoa oli pudotettu liki 30 kiloa. Vielä sitä oli jäljelläkin. Olihan Ninni iso. Mutta mikä olisi parempi tapa hiljalleen pudotella painoa, kuin tanssiminen? Oletettavasti miehet, erityisesti enemmän tanssineet miehet, eivät helposti isoja tyttöjä hae... edes tanssileirillä, jossa kaikki ovat tulleet oppimaan tanssia. Lisäkurjuus. Onkohan päässyt unohtumaan se, että ei naisen vieminen tarkoita naisen koko elopainon nostelua hartiavoimin?
Olisi niin helppo ymmärtää, jos Ninni toteaisi että tämähän oli tässä. Helkkariako sitä paritanssia opettelemaan, kun ei kerran tanssiin haeta kuitenkaan. Loppuun kuitenkin Ninnin mahtava elämänfilosofia: ollessaan sairaslomalla ties kuinka monetta kuukautta, psykologi ihmetteli Ninnin positiivista asennetta elämään. Olihan hänellä terveys mennyt, työpaikkaa ei ollut, talous kuralla ja liikuntakykykin niin ja näin. Johon Ninni, että joo, mutta kun hän tästä paranee ja pääsee taas liikkumaan, niin hän pääsee takaisin töihin ja talousasiatkin korjaantuu... että ei tässä mitään syytä henkiseen kyykkäilyyn ole :-)
Een tiedä mikä tämän kirjoituksen pääpointti oli, ehkä vain halusin muistella ihmistä joka on antanut mulle pitkästä aikaa paljon uutta näkökulmaa - tanssiin, ja elämään yleensä. Meille konkareille se tanssin lisäarvo tuntuu liian usein olevan aina siellä "ylempänä", mutta aivan yllättäviä uusia arvoja ja sävyjä löytyy kun katsookin taaksepäin omaa kehityspolkuaan, palaa alkuun. Muistaa, mitä oli olla aloittelija ja pelätä taitavien miesten hakuja sille lajille, jota ei osaakaan...