Tampsalla 5.7 [Tanssipaikat] (Aitomies 2008-07-06 10:07)
Jos oli äänet pielessä torstaina, oli ne nyt hyvin kohdallaan kaikin
puolin.
Lehtitiedon mukaan oli Jukka Eskelinen & Onnen Kulkurit, jotka
vastasivat musiikillisesta annista.
Kappalevalinnat olivat luultavasti useimmille mieleen. Laulu oli - myös
äänentoistolta - miellyttävää, nautittavaa.
Myös väliaikamusiikin kappalevalinnat olivat hyviä ja tanssittavia. Kuka
hän olikaan joka vastasi äänentoiston laadusta, teki tehtävänsä hyvin:
korjasi muutamaan otteeseen voimakkuudet kohdalleen - ei nyt kuulunut pahoja
säröjä.
Ilmeisesti Tampsan lavalla otetaan nyt paremmin huomioon yleisön odotukset ja pyynnöt. Myös yhtyeet yrittänevät tehdä parastaan, että yleisöllä olisi parhaat olosuhteet nauttia esitysten annista ja omasta tanssistaan.
Jukka Eskelinen & Onnen Kulkurit on mielestäni yksi taitotasoltaan
parhaimmistoon kuuluva yhtye, jota tulevaisuudessakin menen
"kokemaan".
Toivottavasti he Kulkuroivat näille lähialueiden lavoille useinkin.
Vielä: Tampsan lava on ollut minulle kaikkein mieluisin paikka
olosuhteiltaan, viihdyttävyydellään; parketti on yksi parhaista, mitä olen
osaltani kuluttanut.
Jo pihapiiriin tullessa on saanut aistia hyvinhoidetun paikan siisteydestä
ja kauneudesta.
Aitomies