Tanssiharrastuksen vaikutus muihin liikunnallisiin harrastuksiin..... [Tanssijat] (Olavivaan 2008-06-30 11:18)
Ikäni eri lajeja harrastaneena kuvittelin, että tuntisin jo kehoni täydellisesti. Pidin itseäni varsin lahjakkaana, mitä tuli uusien liikunnallisien haasteiden oppimiseen. Kunnes ajauduin tanssin pariin..
Tanssin kautta olen alkanut sisäistämään, tasapainon, hengityksen, rentouden ja ennenkaikkea luonnollisen liikkeen merkityksen. Samalla huomasin miten alkutaipaleella olin kehoni hallinnassa.
Mitä tulee tanssiharrastuksen hyödyistä muihin harrastuksiin. Mailapeleissä peli on parantunut ehkä suurimmaksi osaksi liikkuvuuden ja tasapainon paranemisen myötä.
Tuttavaporukassa olen saarnannut tanssin erinomaisuudesta liikuntamuotona, saaden vastaukseksi lähinnä hymyilyä ja hyminää. Muutaman miespuolisen tuttuni olen saanut narutettua tanssikursseille, mutta en kuitenkaan lavoille.
Itselleni on ollut selvää, että ennemmin tai myöhemmin opettelen tanssimaan. Musiikki on saanut jalat vipattamaan pienestä pitäen. Kaikilla tätä tunnetta ei vaan ole ainakaan niin vahvana, että aloittaisivat näinkin "eksoottisen" lajin.
Hyvän fiiliksen tuojana tanssi on kuitenkin harrastuksistani ehdoton ykkönen.