Puistobluesin Jump-teltta ke 25.6. [Tanssipaikat] (Pia M 2008-06-26 0:52)
Kuten yleensä keskiviikkoisin tuppaa olemaan, oli teltta tyhjän puoleinen. Parhaimmillaan kaikki pöydät olivat käytössä, mutta seisoskelijoita ei ollut ollenkaan. Suomeksi sanottuna, r'n's -tanssijoille oli tilaa :-)
Ja kun r'n's -tanssijoita ei paikalla ollut kuin pari hassua, niin tilaa tosiaan oli.
Musiikki oli oikein kivaa, Jay's Frantics (+ Masa Orpana) soitti niin että musiikista kuuli, että he nauttivat touhusta. On ihan eri juttu, kun r'n'b -bändi soittaa omaa musiikkiaan suurella sydämellä, verrattuna jopa siihen kun Finkut soittaa rokkia osana muuta ohjelmistoaan. Hidasta valssia ja masurkkaa Jay's Frantics ei puolestaan soittanut, mutta eipä sitä tuolla kaivannutkaan (lainaus pöytäkeskustelusta). Tai cha chaata tai sambaa tai muutakaan semmoista, sen puoleen.
Lattia oli toki lautaa, muttei ne raot niin suuria olleet. Kumitossu toimi riittävän hyvin, tuli testattua boogiella, hybridillä, fuskulla ja buggilla. Tossun alle jäänyt sora liukasti sopivasti.
Viitaten aikaisempaan viestintääni aiheesta: Salsa, Piitu, Jivetär eväineen, ja DMalone, olipas hauska tavata ja jorailla. Parhaimmillaan hiki lensi ja valui, kiittivaan Salsa (hullu mies), mutta myöhemmin se kostautui kun Frantics vetäisi pari turhan jazzahtavaa, pitkää ja tanssillisesti vähemmän puhuttelevaa biisiä. Suoraan sanottuna alkoi palella, ja oli pakko lähteä kotiin.
Harmi, että huomenna ja perjantaina on luvassa vähintään mielenkiintoinen bändi mutta myös merkittävästi täydempi teltta. Olisi tuonne tänään mahtunut useampikin r'n's -pari. Mutta Särkkä ja Pavi kai houkuttivat enemmän, ja tulihan noilla lavoilla toki varmasti monipuolisempaa musiikkia.