Ei kö lapsia juhannustansseihin? [Tanssijat] (4711 2008-06-22 12:37)
Olin sunnuntaina Kolmilammin lavalla ja mielestäni paikalla olevat lapset ja nuoret todella kuuluivat tunnelmaan. Olen itse käynyt vanhempieni mukana lapsena kylätansseissa, ja nimenomaan lava- ja kyläkulttuurin suola ovat nuoret ja aikaan ja tilaisuuteen sopivasti myös lapset. Joskus voisi teemana olla vaikka perhetanssit!! Paikkana Kolmilammi oli todella ihastuttava sekä ympäristö, että henkilökunta mahtavaa, tanssijatkin valloittavia.