[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssiputken puoliväli-raporttia kauhukaksikolta [Tanssipaikat] (Leila Mäenpää 2008-06-10 14:43)


Tanssiputken loppuraportti kauhukaksikolta

Leila Mäenpää
2008-06-15 13:28

TuSu tuli siis koettua tiistaina ja kovaa ikävää paikkaan ei kummallekkaan jäänyt. Tanssia sai jonkin verran, paitsi isosiskoni (joka lähti mukaan ihmettelemään kauhukaksikon elämäntyyliä), jota ei haettu kertaakaan. Muutama ihana bugg tuli fiilisteltyä paikallisten kanssa, mutta lattia oli mielestäni täysin tanssiin kelpaamaton luistamattomuutensa takia. Sain kyllä eräältä paikalliselta tanssijalta kommentin, että se juuri sen takia on luistamaton, ettei tanssijat ottaisi "paikkaa haltuunsa". No niin, ymmärtää asian sitten, miten ymmärtää....

Keskiviikkoaamu paistoi kirkkaana ja kaksikon matka jatkui. Illaksi matkasimme Särkkään, joka oli kummallekin jo vanha tuttavuus. Tosin minulle siinä mielessä uusi, että entisessä elämässä en ollut koskaan naistenrivissä, vaan aina ennemmin olin ollut paikalla Evästettynä. Ilma oli muuttunut aika kirpeän kylmäksi ja sadehan siitä vielä iltaa myöten seurasi. Seuraamme liittyi suunnitelman mukaan nuori tanssimies samalta E-Pohjanmaan suunnalta ja näin ensimmäiset tanssit oli varmistettu. Muutama tuttu kasvo paikalla oli ja ihan mukavaa tanssillisesti meni ilta aina naistentuntiin saakka. Erehdyin hakemaan ilmeisen väärää henkilöä tanssimaan hitaille ja sain rukkaset, että pamahti. Vaikka mitä ilmeisemmin olin samoilla kymmenillä iällisesti ja uskoisin, että samaa taitoluokkaakin, mutta en sitten kelvannut kyseiselle herralle syystä tai toisesta. Näytti kyllä tanssittavan itseään huomattavasti nuorempia naisia, olisko siis ikäni kuitenkin syynä pakkeihin, mene ja tiedä. No, enpä lannistunut vaan hain huomattavasti itseäni nuorempia ja tanssia sai sitten sydämensä kyllyydestä kyllä. Yö menikin sitten meillä etelä-pohjalaisilla autoissa torkkuen ja aamua odotellen.

Torstaipäivälle odotti Ikaalisissa lomaosake Termessä ja sinne siirryimme heti puolilta päivin. Illaksi oli luvassa Finkku/Varjokuva-tanssit kylpylässä ja kova tungos näytti olevan parkkipaikalla jo heti päivällä. Ruokailun, päiväunien ja suihkun jälkeen taas valmiina illan tansseihin. Tansseista tulikin sitten sellaiset ruuhkatanssit, ettei paremmasta väliä. Koska naisia tunnetusti aina on enemmän lähes kaikissa tansseissa kuin miehiä, niin minun kärsivällisyyteni loppui tanssimattomuuteen jo puolilta öin ja palasimme nukkumaan kämpille. Aamulla sai hetken ottaa aurinkoa rannassa ennenkuin taas huoneen luovutus edessä ja uuteen paikkaan matkustus alkoi.

Seuraava etappi oli Lempäälässä, Nurmen lava. Majoituksen olimme varanneet vajaan kilometrin päästä ja huoneeseemme pääsimme aikaisin iltapäivällä. Taas päiväunet ennen kaunistautumista ja lavalle seitsemäksi masurkkakurssille. Koska kurssille oli naisia tullut enemmän, otin viejän roolin ja Saru jäi kahvioon juttelemaan tuttujen kanssa kuulumisia. Tunti siinä hyppelimme ja parinani ollut nainen oppi ihailtavan hyvin masurkan jopa polkkaa myöten sen tunnin aikana. Hienoa! Tuntui kuin minullakin olisi ollut joku osuus asiassa, sillä kertoi opetelleensa polkkaa jo lukuisia kertoja siinä vielä aiemmin onnistumatta. Musiikki oli PNP:n takuuvarmaa tanssimusiikkia ja lähes kaikkia lajeja paikalliset miehet hakivat tanssimaan. Lopuista piti meidän E-P:n poika sekä lähialueen palstalaismies huolen ja cha-chat sekä rumbat pääsi lajin mukaisesti tanssimaan. Aamulla aamupalan jälkeen kiirehti seurueemme nuorimies buggkurssille Tampereelle ja me Sarun kanssa etsimään uimarantaa. Ranta kyllä löytyi, mutta valitettavasti laituri olikin varjon puolella, joten auringon ottamiset siltä kerralta jäi siihen.

Hyvästit Nurmen kylälle ja taas baanalle. Illaksi oli tarkoitus suunnistaa uusitulle Halkosaaren lavalle Lappajärvelle, mutta kun Alavudella pysähdyimme syömään, niin rupesi oma sänky kutsumaan kumpaakin tanssimatkailijaa kovasti. Olimme ilmeisesti tulleet liian likelle omia paikkakuntia, sillä niinhän se sitten kävi, että Saru toi minut Lapualle ja matkasi omalle paikkakunnalleen. Lupasimme soitella illan tullen jatkosuunnitelmasta, mihin kenties vielä mentäisiin. Minua kovasti kiehtoi nähdä uusi Lapuan Luhurikan lava, jonka avajaiset olivat illalla, mutta Sarua ajatus ei oiken kiinnostanut. Hän oli kuulemma saanut tanssikiertueeltamme sen, mitä oli lähtenyt hakemaankin ja oli tyytyväinen koti-illan saadessaan. Okei, siis yksin Luhurikkaan.

No todellakaan yksinäiseksi ei paikalla voinut itseään tuntea, sillä varmaan noin 2500 ihmistä oli paikalle saapunut autoilla, asuntovaunuilla ja -autoilla. Parkkipaikka lavan vieressä oli jo varttia ennen tanssien alkamista kovasti täynnä ja väkeä virtasi solkenaan lisää. Lisää parkkipaikkoja avattiin illan aikana ja lopuksi autoja oli koko lähialueen metsät, pellot ja tienvarret täynnä. Reijo Taipale keräsi oman faniporukan lavan eteen ja Helmenkalastajat omansa. Musiikki oli hyvää molemmilla ja tanssijoitakin oli jonkin verran baarissa aikaansa viettävien lisäksi, joten tanssia sai kovasti. Siinä tungoksessa tosin ei erityistä tanssitunnelmaa voinut kokea, mutta aina välillä sai muutaman ihanan fiilistelyn aikaiseksi, kun sivukäytäviä käytti hyödykseen. Ilmastointia paikalla ei ainakaan vielä ollut ja hiki virtasi lämpötilan ollessa varmasti ainakin 45 astetta pääsalin puolella. Ikkunaluukut aukesivat "väärinpäin" eli sisäänpäin ja veivät tilaa tanssijoilta, kun niitä piti väistellä ns. tanssikäytävällä. Lattia oli uutuudentihkiä, mutta toivottavasti paranee aikaa myöten. Anniskelupuoli olikin sitten mielestäni ihan paikan päätarkoitus. Sille oli annettu tilaa todella riittävästi, joten mitä sitten tulevaisuus tuo tullessaan. Ottavatko tanssijat paikkaansa omaksi lainkaan, jos pöhnäpäiset kovasti alkavat riehua alueella. Mielenkiinnolla odotan ja käyn katsomassa myöhemmin kesällä, kunhan Juhannukset ym. on vietetty.

Näin siis päättyi tanssiputkemme. Minulla tuli 10 iltaa täyteen ja Sarulla 9, mutta lomaa vielä pari viikkoa jäljellä allekirjoittaneella, joten ainakin yhden lepopäivän olenkin ansainnut. Saru aamulla töihin, mutta katsotaan nyt mitä kesä tuo tullessaan. Tavataan tanssikansa lavoilla ja hymyillaan kun kohdataan.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]