Tanssiputken puoliväli-raporttia kauhukaksikolta [Tanssipaikat] (Leila Mäenpää 2008-06-10 14:43)
Matkamme Sarun kanssa siis alkoi minun pakollisen palaveripäivän jälkeen Tampereelta viime torstaina 5.6. Koska yhtiö oli varannut hotelliyön paikkakunnalta, ei sitä hukkaan haluttu heittää, vaan etsittiin illanviettopaikkaa tosissaan Tampereelta. Yksi ystävällinen palstalainen sitten hommasi meille kutsuvierasliput uuteen "bilepaikkaan" ja siellä sitten nautimme kevyen iltapalan jälkeen korvia vihlovaa levymusiikkia parin tunnin ajan. Tanssimaan olisi ehkä päässyt, jos olisimme parkkeeranneet itsemme alakertaan lattian läheisyyteen, mutta tyydyimme katselemaan menoa yläkerrasta. Palkaksi tästä huimasta kokemuksesta sain ilmeisesti kuulovaurion, sillä seuraavat päivät alkoi minun puoleltani aina sanoilla MITÄ??? Tänään on ollut jo vähän parempi päivä (siis kuulon kannalta).
Perjantaina saavuimme hyvissä ajoin mökille, joka meidän käyttöömme oli antanut tanssimies, jota tahdommekin tässä kiittää suuresti. Saimme samaan kauppaan huutaa äänemme käheiksi mönkijän kyydissä, kun hän meidät kotiinsa kuskasi näköaloja ihastelemaan. Saunomisen jälkeen valmistauduimme ajelemaan reilut sata kilometriä Leppävirralle, Tulenliekkiin. Paikalla oltiin jo hyvissä ajoin ja saimme ihastella komeata pytinkiä ja markkia. Väki saapui aika myöhään paikalle, eikä sitä paljon sitten lavalle kaikkiaan tullutkaan, jonka täällä on jo joku ennemmin kertonutkin. Tanssia sai kuitenkin ihan riittävästi, josta ainakin Sepeteeus ansaitsee kiitokset. Ihana kuitenkin oli kuunnella oikeata hyvää tanssimusiikkia illan aikana sekä PNP:ltä, että La Stradalta edellisen illan jälkeen.
Lauantaiaamuna herätessämme aurinko pani meihin vauhtia, sillä sitä olisi mukava ottaa ennenkuin illan tanssit olisi Jenkkapirtillä vuorossa. Vääksystä löysimme rannan ja viltti ketoon sekä akat pitkäkseen... Paikallisessa majoitusliikkeessä saimme huuhdella rantapölyt itsestämme ja laittautua tansseihin. Olimme varautuneet nukkumaan autossa, mutta sisään päästyämme lavalle, meitä lähestyi heti palstalainen yösijatarjouksen kanssa. Tämä palsta on sitten ihana, kun se yhdistää ihmisiä ympäri Suomea ja tekee tutuiksi tanssiporukkaa keskenään. Ilman sitä ei tätäkään olisi varmaan tapahtunut vieraalla paikkakunnalla. Muutama tuttu kasvo paikalla oli, mutta lisää tuli illan aikana tutuksi. Tanssia sai ihanan paljon ja fiilistelemäänkin pääsi todella riittävästi. Kiitos teille paikalliset sekä paikan "turistit" ja kiitos myös yösijasta vielä kerran meidät majoittaneelle ihanalle ihmiselle.
Sunnuntaina saavuimme puolen päivän jälkeen uudelle paikkakunnalle, Ristiinaan. Etsimme taas paikallisen uimarannnan, mutta aurinko paistoi vain puolisen tuntia ja taivaalle rupesi kertymään uhkaavia pilviä. Sateenhan se siitä pukkasi ja meidät autoon sadetta pitämään. Käytimme luppoajan syömällä ja leväten iltaa varten. Olimme sopineet puhelimitse paikalliseen tilamajoitukseen suihkumahdollisuuden ennen tansseja, mutta ilmeisen väärinkäsityksen takia meillä ei sitä sitten tässä paikassa ollutkaan. Jouduimme etsimään toisen paikan extempore, mutta asiat järjestyivät kuin ihmeen kaupalla. Saimme sviitin käyttöömme toiselta majoitusliikkeen hoitajalta, vaikka kyseinen paikka ei vielä virallisesti auki ollutkaan. Tosin matkaa sinne oli reilu kymmenen kilometriä, mutta matkasta viis, kun oli niin ylellinen palvelu. Illan tanssit alkoivat raekuurolla, mutta mitä siitä, sillä sisällä oli lämmin tunnelma. Pongeja tuli ja tanssia sai joka lajia. Yö meni autossa matkalla Espooseen, jossa oli seuraava etappi isosiskoni hellässä huomassa.
Maanantai-ilta oli varauduttu viettämään ns. välipäivänä, mutta löydettiinpähän me sitten tanssit kaikesta huolimatta. Wanhassa Tanssikellarissa oli levytanssit ja sinne siis. Aika hiljasta paikassa oli seitsemän jälkeen, joten viivyimme paikassa vain pari tuntia ja takaisin bussilla Espooseen.
Tässä nyt valmistaudumme taas uuteen paikkaan illaksi. Vantaan Tulisuudelma on kummallekin uusi tuttavuus, joten sinne suunnistamme illaksi päiväunien jälkeen. Toivottavasti saamme tanssia vieraassa paikassa, ettei mene istumiseksi ilta. Huomenna karistamme sitten etelän pölyt kannoiltamme ja suuntaamme kohti länttä ja uusia seikkailuja. :-)