Lista: Missä iässä lapset kesälavoille ? (16 vastausta) [Tanssijat] (Sarsa 2008-06-02 22:53)
Tästä on tosiaan joskus kai aika tiukastikin väännetty kättä tälläkin palstalla. Itse olin lapsi, kun eka kertaa menin tanssilavalle, 15-vuotias. Se oli aikaa, jolloin suositusikäraja oli rippikouluikä. Itse en ollut käynyt vielä silolin rippikoulua. Mutta meillä oli joustava ja suvaitseva nuorisoseuralaishenki kotona. (siskot saattavat olla vähän toistakin mieltä, mutta ainahan on ja pitääkin tyttöjen perään katsella. Eiks se niin ole mennyt iät ajat?)
Ensin tietenkin on otettava huomioon nämä turvallisuustekijät, kun tuo lapsen lavalle. Voi vaikka sattua ja tehdä kipeetä, jos näistä tekijöistä ei huolehdi. Ei voida olettaa, että tanssijat pystyisivät huomioimaan polvenkorkuisia parketeilla, kun tanssimaan opetetaan, ettei jalkoihin katsota.
Vanhempien vastuullahan lasten kasvatus on ja vanhemmat ratkaisevat, minkäikäisinä lapset voi tuoda lavoille. Mutta kyllä ainakin itse vähän ihmettelen, jos pikkulapsia lavoilla on vielä siellä myöhempään - esimerkiksi vaikka klo 23 paikkeilla. Kritisoidaanhan hirveän tarkkaan sitäkin, jos esim. urheilupuolella salivuorot ovat kovin myöhään.
Toisaalta vanhemmat myös arvioivat, millaisia fiilistelyjä haluavat lapsilleen näyttää. Yleisesti ottaenhan tosin lavojen meno on kyllä fiksua.
Missä iässä sitten on soveliasta, että voi lapsensa laskea itse lavalle. Tässä olen oikeastaan aika joustava ajatuksiltani. Eiköhän joku 13-15-vuotta ala olla sellainen ikä, että voi lavatanssimaailmaa lähteä maistelemaan. Kun ajattelen esim. maailman menoa vaikkapa tuossa kirkkopuistossa nyt koulujen päättäjäispäivän jälkeisenä iltana ja yönä, niin on jopa suositeltavaa, että nuoret löytäisivät lavatanssimaailman kohtuullisen turvallisen ymäpäristön.