[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Sinistä taivasta Tähdenrannassa [Tanssipaikat] (Avanaq 2008-06-01 16:59)


Sinistä taivasta Tähdenrannassa

Avanaq
2008-06-01 16:59

Pohjois-Suomen (=Iijoen paremmalla puolen oleva alue) tanssilavakäysi käynnistyi eilen sekä Tervolan Suukosken että Keminmaan Tähtirannan tanssien voimin. Oma matka suuntautui merta lähemmäksi eli navetan ylisille palkkeja väistelemään.

Kehittyvien maakuntien Suomen Tähtirannan isännälle Paavo Väyryselle antama kymppitonnin tuki oli riittänyt hyvän bändin hankintaan. Sinitaivas teki pitkän matkan yhden pohjoisen keikan vuoksi - kiitokset jo pelkästään siitä.

Mutta kiitoksen aihetta on paljon muutakin. Tanssijan kannalta Sinitaivas on todellinen toivevävy. Hymyilevä, hyväkäytöksinen, ammattitaitoinen, palvelunhaluinen ja monipuolinen; viihdyttää sekä appia, anoppia että morsianta. Räkäisin rokki tai pornahtavin lattari ei ehkä ole bändin ominta aluetta, mutta niistäkin Sinitaivas selviytyy hienosti. Tempot ovat kohdallaan, soitto toimii, volyymit sopivat eikä ohjelmistokaan koostu pelkästään ureanpolttamista standardeista.

Tuli polkkaa ja masurkkaakin eli juomataukojakin sai pitää. Normilajien päälle tarjolla oli myös boogieta, lindya ja jopa mamboa fuskuparissa. Myös bugg-kipaleissa oli imua. Mitään ei oikeastaan jäänyt kaipaamaan - musiikista siis :(.

Toivottavasti vaalirahaa jäi sen verran jäljelle, että myös lattia saadaan kuntoon. Lisättävä liukasteaine ei toimi kunnolla eikä varsinkaan liukasta hapen kulkua keuhkoröreissä. Ja laittakaa nyt jo lopulta Suukosken kanssa tanssit eri päiville ennen kuin syötte toisenne kuoliaiksi.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]