[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Viilee sää, lämpimät tunteet Metsälinnassa [Tanssipaikat] (Tahiti 2008-05-26 13:48)


Viilee sää, lämpimät tunteet Metsälinnassa

Humutyttö
2008-05-26 19:04

Metsälinnaa olin avaamassa myös minä. Eka valsseilla otin tanssittajani kanssa ne Metsälinnan parketin ekat askeleet tänä kesänä. Niillä valsseilla alkoi tanssintäyteinen ilta, jonka päätin tehden tuhkimot puolen yön aikaan. Matkaa kotiin oli sen verran, että yö jäi lyhyeksi kellon soidessa heti viiden jälkeen.

Omalla kohdallani toimi kaikki Metsälinnan avaustansseissa. Jopa talvella loukkaamani jalka on toipunut jälleen erinomaiseen polkkakuntoon. J.Metsäperä&Resiina on minulle tuttu aiemmilsta tansseista. Pidin heidän soitostaan silloinkin ja pidin myös nyt. Mukavan rennollla otteella nuoret kaverit loihtivat tanssittavaa. Venytykset kappaleiden lopussa jäi minulta vaille huomiota, joten ei niistä ainakaan mitään huonoa sanottavaa ole. Kappaleet tanssittiin tunteella loppuun saakka venytyksillä tai ilman. Välilevyyt mukaan lukien illan musiikista ropisee pelkkää plussaa. Tanssilajimenuu oli varsin kattava ja jopa salsaa sain tanssia. Taitavan tanssittajan matkassa huomaa osaavansa tanssia itselle uuttakin tanssia. Tanssiväkeä oli paikalla sopivanlaisesti vähän sieltä sun täältä. Tuohon voisin vielä lisätä, että erittäin tanssitaitoista sellaista. Metsälinna ei ole koskaan pettänyt, joten sinne on aina yhtä mukava palata tanssimaan.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]